LC Flynnitkin lähti vuodatuksesta ja nykyään niitä voi lueskella tästä osoitteesta.

 

Alexandran lähdöstä oli kulunut kuukausia, ja Flynnien perheessä elämä kulki normaalia sääntöä noudattaen eteenpäin. Eräänä hyvin kauniina ja kesäisenä päivänä Heidi viimein rohkaistui ja lähti kohti Twinbrookin urheilustadionia. Hän oli jo hyvin pitkään, aivan lapsuutensa ensiajoista lähtien haaveillut pääsevänsä joskus työskentelemään sinne, ja nyt hän aikoi toteuttaa unelmansa. Vakavana hän asteli kohti valtavaa Sinkkustadionia vilkuillen välillä epäröiden ympärilleen. Hän kuitenkin piti kiinni päätöksestään. Hän ei antaisi enää minkään pilata tätä hetkeä.



Jonkin ajan kuluttua Heidi asteli leveästi hymyillen Sinkkustadionin lasisten ovien taakse ja työnsi ne auki. Hän katsahti sivulle ja tutki tiiliseinää.
"Tämä on nyt minun uusi työpaikkani", hän henkäisi kääntäen sitten katseensa takaisin eteen. Nainen kiiruhti autoon ja otti suunnakseen kuntosalin.



Matkassa ei kestänyt kauaakaan, ja pian Heidi oli vaihtanut mukaan ottamansa paidan ja shortsit päälleen ja alkoi sitten tekemään alkuverryttelyitä musiikin tahtiin. Hän mietti, mitä Benny mahtoi kotona tehdä. Voi, kuinka paljon hän tuota miestä rakastikaan... Heidi ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, mitä olisi tehnyt, jos ei olisi tavannut Bennyä. Hän ei olisi luultavasti saanut edes rohkeutta mennä hakemaan työpaikkaa Sinkkustadionilta, sillä Benny häntä oli eniten siihen kannustanut.



Heidi oli hankkinut itselleen uuden, kesäisemmän tyylin, ja nyt hän oli kaupungilla tekemistä tai seuraa vailla. Hän katseli haikeasti merelle käyden läpi nuoruuttaan. Lopulta, ollessaan jo 9-vuotissyntymäpäiviensä kohdalla, hän havahtui muistelmistaan.
Minunhan piti tulla tänne pitämään hauskaa, ei muistelemaan... Mutta eipä täällä näy ketään, kenen kanssa voisin jotakin tehdä, Heidi mietti ja kaivoi puhelimen taskustaan. Hän soitti taksin, eikä kulunut kauaakaan, kun hän kuuli sen jo tööttäävän takanaan.



Kotiin päästyään nälkäinen Heidi kiiruhti keskenään keskustelevien Heimon ja Biancan ohi jääkaapille ja otti sieltä palan herkullisen näköistä limettipiirakkaa. Hänen istuuduttuaan pöytään myös Benny saapui keittiöön ja istui naista vastapäätä heidän pieneen pöytäänsä. He juttelivat niitä näitä, mutta pian Heidi kertoi olevansa jo hyvin väsynyt, tiskasi astiansa ja lähti yläkertaan.



Heidi istahti vaatteet vaihdettuaan sängyn omalle puolelleen ja veti peiton päälleen. Ei kestänyt kauaakaan, kun hän oli jo syvässä unessa, ja pian hänen nukahtamisensa jälkeen yläkertaan saapui myös Benny.
"Hyvää yötä, rakas", hän kuiskasi Heidin korvaan ja käänsi sitten kylkeään. Miten he pärjäisivätkään ilman toisiaan?



Muutamia viikkoja myöhemmin oli Benny pyytänyt Heidiä tulemaan Twinbrookin rannan epäviralliseen päätyyn pukeutuneena niin kauniisiin vaatteisiin kuin mitä hän suinkin löysi. Heidi oli kysellyt, minkä vuoksi he eivät voisi mennä aivan yhtä hyvin samaan paikkaan kaikkien muidenkin kanssa ja miksi hänen täytyi pukea ylleen juhla-asu, mutta Benny oli vain sanonut, että hänellä olisi tärkeää asiaa eikä haluaisi kenenkään muun olevan paikalla häiritsemässä. Nyt Heidi seisoi hiekalla upouusine korkokenkineen ja kauniine vaatteineen. Hän odotteli jännittyneenä Bennyä saapuvaksi. Heidi yritti arvailla, mitä miehellä olikaan mielessään, mutta ei kuitenkaan loppujen lopuksi keksinyt tälle mitään järkevää selitystä.



Heidi seisoskeli yksinään rannalla vielä jonkin aikaa, kunnes viimein kuuli askelia takanaan. Hän kääntyi ympäri ja näki Bennyn, joka hänkin oli pukeutunut juhla-asuunsa. Benny kiirehti Heidin luo ja halasi naista.
"Olen odottanut", Heidi sanoi hiljaa. "Anteeksi, minulla oli... Valmisteltavaa", Benny sanoi heidän irroittautuessaan toisistaan. Heidi katsoi kummastuneena Bennyn salaperäistä ilmettä.
"Sinulla taisi olla jotakin asiaa? Minulla on tänään vielä töitä..." nainen huomautti vilkaisten Bennyn oudosti pullottavaa taskua.



"No, käynkin sitten suoraan asiaan", Benny sanoi naurahtaen ja polvistui Heidin eteen.
"Mitä sinä nyt, Benny?"



Benny alkoi salaperäisesti hymyillen kaivelemaan taskuaan. Heidi yritti nähdä, mitä Benny kaavaili, mutta hän peitti naisen näkökentän kädellään.
"Benny, et kai sinä nyt sentään... Hei, pilailetko sinä!"



Benny kaivoi taskustaan pienen rasian ja avasi sen Heidin eteen.
"Voi Benny rakas..!" Heidi sai sanotuksi. Hän peitti hämmästyneenä suunsa käsillään.
"Heidi Oona Loikkala", Benny aloitti, "tuletko vaimokseni?" Heidi nyökkäsi onnenkyyneleen valuessa pitkin hänen poskeaan. "Tottakai!"



Varoen Benny otti kauniin, kiiltävän sormuksen rasiasta pujottaakseen sen tuoreen kihlattunsa sormeen. Heidi ihasteli sormusta, ja hänen yhtäkkiä huudahtaessaan jotakin Benny säikähti niin, että oli tiputtaa sormuksen kädestään.
"Olen kihloissa! Olen kihloissa maailman ihanimman miehen kanssa!"



"En olisi ikinä arvannut tämän olevan syy, miksi kutsuit minut tänne!" Heidi huudahti peittäen jälleen suunsa kädellään.
"Voi Benny... Tämä on aivan ihana!" hän sanoi sitten ja kiitteli Bennyä moneen kertaan.
"Vain parasta sinulle, kultaseni", mies vastasi hymyillen, nousi ja kaappasi sitten Heidin syleilyynsä.



He halasivat pitkään, kunnes lopulta sen iloisen hetken keskeytti Heidin puhelin, joka pärähti soimaan.
"Anteeksi, täytyy vastata", hän hymähti Bennylle ja kaivoi sitten kännykkänsä maassa makaavasta laukustaan.
"Heidi", nainen murahti puhelimeen. Kuka oikein kehtasi häiritä hänen tärkeää hetkeään?
"Missä oikein vitkastelet, sinun pitäisi olla jo töissä!" hänen työnantajansa vihainen ääni kuului langan toisesta päästä. Heidi voihkaisi ja löi miehelle luurin korvaan. "Voi Benny, anteeksi kovasti, mutta minun täytyy mennä. Olen jo myöhässä!" hän huudahti Bennylle ja lähti juoksemaan mäkeä ylös. Hänen onnekseen stadionille ei ollut kovin pitkä matka.



Heidin kadottua näköpiiristä Benny kaivoi oman puhelimensa taskustaan ja näppäili äitinsä numeron.
"Voi äiti, hän suostui!" hän huudahti puhelimeen. Biancan suu loksahti auki.
"Tekö olette nyt sitten kihloissa? Voi, paljon onnea! Rakas pieni poikani... Kuin vasta eilen olisit ollut pieni käärö sylissäni!" Benny lopetti puhelun melko pian ilmoitettuaan tulevansa suorinta tietä kotiin.



Sinä samaisena yönä, kaikkien jo nukkuessa, hiippaili murtovaras heidän tontillaan. Raidalliseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut rosvo hiipi varovasti ikkunoiden ohi ja tiirikoi vaivattomasti oven auki.



Varkaan pahaksi onneksi varashälytin oli kuitenkin täydessä toiminnassa, ja alkoi hänen kävellessään ohi piipata niin kovaa, että talon jokainen asukas varmasti heräsi. Se lähetti myös automaattisesti tiedotteen poliisiasemalle, jotta sieltä osattaisiin lähettää joku hätiin. Varas murahti ja oli jo pinkomassa pakoon, kun Heimo hyppäsi ylös sängystä ja katkaisi varkaan matkan lyhyen sulkemalla oven.



Murtovaras lähti sen enempiä odottelematta harppomaan kohti lasista takaovea, mutta hänen vastassaan olikin raivoisalta näyttävä Bianca, joka tosiasiassa oli niin unenpöpperössä, ettei ollut edes ehtinyt vielä huomioida varasta.



Varas pysähtyi huomatessaan olevansa umpikujassa. Hän taisikin tosiasiassa olla melkoinen pelkuri, kun säikähti kahta kilttiä vanhusta, joiden ohi olisi päässyt hyvinkin helposti. Hän yritti käsillään peitellä kasvojaan Biancalta, joka edelleen vain seisoi paikallaan.



Pian myös Heidi ja Benny saapuivat unenpöpperöisinä alakertaan ja kauhistuivat nähdessään varkaan. Ei kulunut kauaakaan, kun poliisi juoksi ovesta sisään. Silloin myös Bianca heräsi todellisuuteen ja alkoi panikoimaan varkaan hypätessä poliisin kimppuun. Pian poliisi makasi lattialla ja murtautuja pinkoi ovesta karkuun.



Benny asteli ulos ovesta ja tähyili ympärilleen siltä varalta, että murtovaras jäi johonkin lähettyville. Hänestä ei kuitenkaan näkynyt enää merkkiäkään.
"Kylläpä tuo poliisi olikin harvinaisen huono tappelija", hän huokaisi itsekseen ja painui sitten takaisin sisään.



Benny seikkaili usein kaatopaikoilla tarkoituksenaan löytää uusia romuja keksintöjä varten. Eräänä päivänä hänen ollessaan tapansa mukaisesti kaivelemassa romukasoja, mies kiinnitti huomionsa vähän kauempana häämöttävään aurinkovarjoon.
"Tästä voi olla hyötyä", hän mutisi ja lähti viemään varjoa autolle.



Biancan tehtyä varjon vanhan, räsyisen kankaan tilalle uuden siitä tulikin yllättävän hieno. He siirsivätkin pienen pöytänsä ulos ja laittoivat varjon siihen, jonka jälkeen ostivat ruokapöytään pari uutta tuolia. Pihapöytä olikin erityisesti Heidin mieleen ja hän ihastelikin sitä kauemmin kuin kukaan muu.



Seuraavana aamuna Bennyn herättyä mies lampsi suoraan keittiöön aikeenaan etsiä jääkaapista itselleen mahantäytettä. Siellä hänen näkökenttäänsä ilmestyi vohveleita kokkaava Heidi, joka oli ottanut itseään niskasta kiinni ja päättänyt opetella kokkaamaan.
"Älä huoli", Heidi sanoi haukotellen, "kyllä siellä vielä vähän ruokaa on. Tai no, oikeastaan yhdelle, joten minä päätin koittaa itse kokata jotakin." Benny nyökkäsi ja otti jääkaapista lautasellisen pastaa, joka sinne oli eilisillalta jäänyt.



Loppujen lopuksi Heidi onnistuikin kokkaamaan koko perheelle vohveleita, ja pian hän oli jo ottanut itselleen lautasellisen ja kiiruhtanut raikkaaseen kesäaamuun syömään. Hän hengitti keuhkonsa täyteen puhdasta ilmaa ja haukkasi välillä pari palaa vohvelistaan. Kuinka ihana elämä hänelle olikaan suotu.



Syötyään Heidi ilmoitti muulle perheelle lähtevänsä erään ystävänsä kanssa kaupunkiin. Hän istui autoon ja lähti nopeasti liikkeelle, jotta ei myöhästyisi ystävän kanssa sovitusta tapaamisesta. Nyt kaupungilla näyttikin olevan paljon enemmän ihmisiä kuin silloin, kun Heidi oli viimeksi ollut keskustassa. Eihän se mikään ihmekään ollut, sillä nyt oli sunnuntai - siis vapaapäivä - ja kellokin näytti vasta puolta yhtä. Heidi parkkeerasi autonsa teatterin eteen ja juuri kun oli astunut ulos, hän kuuli kännykkänsä pirisevän laukussaan.



"Olen pahoillani, Heidi, mutta en pääsekään tulemaan. Minulle tuli esteitä, mutta ehkä voimme nähdä joku toinen kerta", Heidi kuuli ystävänsä äänen langan toisessa päässä.
"Ai... No, kai me voimme nähdä muulloin", Heidi huokaisi, hyvästeli ystävänsä ja sulki puhelimen.



Laitettuaan puhelimensa takaisin laukkuunsa Heidi kuuli takaansa tutun äänen, mutta ei saanut mieleensä, kuka sen omisti.
"Heidi, hei!" Tuo pirteä huudahdus sai hänet kääntymään ympäri.
"Eh... Vilja?" hän kysyi nopeasti tunnistettuaan hänen ikäisensä, vaaleahiuksisen naisen.
"Niin, Heidi! Pitkästä aikaa", nainen sanoi leveästi hymyillen.



Heidi katsoi Viljaa tarkasti. Oliko se todella hän? Tuo katala nainen, hänen ainainen vihamiehensä. Silloin kauan sitten, heidän ollessaan yläasteella, oli Vilja aiheuttanut Heidille monen monta surullista hetkeä ja mustaa silmää. Aina he olivat tapelleet jostakin, joskus käyttäen jopa fyysistä väkivaltaa. Toden sanoen Heidi jopa hieman pelkäsi Viljaa. Lopulta hänen mietelmänsä keskeytti Viljan huudahdus.
"Heidi, haloo?"



"Vilja, mitä ihmettä sinä oikein teet täällä?" Heidi kysyi ihmeissään. "Voisin kysyä samaa sinulta", Vilja huokaisi.
"Miten niin? Minähän asun täällä, olen asunut jo monen monta vuotta", Heidi vastasi katsoen naista ymmällään. Ei kai hän vain olisi muuttanut samaan kaupunkiin? Ei kai?
"Niin minäkin", Vilja naurahti. Heidin suu loksahti auki. "Mikä mukava yhteensattuma!"



"Kuule Heidi, me olemme molemmat aikuisia naisia. Ehkä meidän ei pitäisi vihata toisiamme kuin mitkäkin teinit", Vilja sanoi hymyillen ja elehtien villisti käsillään. "Oletko tosissasi? Tai siis, tietenkin..." Heidi takelteli ihmeissään. Hän ei olisi ikinä voinut uskoa, että tuo nainen haluaisi sovinnon.



Heidi ja Vilja katsoivat hetken toisiaan aivan hiljaa. "No, olen kuullut, että olet kihloissa. Pitääkö se paikkansa?" Vilja kysyi lopulta. Heidi katsoi naista ihmeissään. "Kyllä, kihlauduin jonkin aikaa sitten Bennyn kanssa", hän myönsi, vaikka ihmettelikin, miten Vilja saattoi sen tietää. "Minä, tuota..." Vilja aloitti yskäisten muutaman kerran, "olen naimisissa." Hän väänsi kasvoilleen tekohymyn. Valhe näytti uppoavan Heidiin.



Hetken päästä Heidin täytyi lähteä. Hän kuitenkin antoi Viljalle osoitteensa, jotta tämä voisi joskus tulla käymään. Iloisena sovusta Heidi lähti tallustamaan kohti autoa. Vilja taas jäi paikalleen seisomaan hymyillen viekkaasti.
Kaikki meni kuten suunnittelin, hän ajatteli naurahtaen hiljaa. Tuo typerä nainen luulee oikeasti, että haluaisin sovinnon... Ei ikinä! Hän ei tunne minua, Vilja Järvenperää!

Kotona Bianca oli kaivanut jääkaapista viimeiset käyttökelvolliset ruoka-ainekset ja alkoi sitten tekemään koko joukolle hampurilaisia.
"Missähän Benny oikein viipyy? Eihän kaupassa käymiseen nyt koko päivää pitäisi mennä", hänen taakseen ilmaantunut Heimo mietiskeli ihmeissään. Bianca vilkaisi miestään.
"Kai hän kohta tulee... Kunhan vain ei olisi sattunut mitään", nainen mutisi hiljaa jatkaen sitten hampurilaisten tekoa.



Toisaalla Benny ja Heidi juttelivat edelleen. He olivat jo ehtineet tutustumaan toisiinsa ja toteamaan, että toinen oli ihan mukavaa seuraa. Lopulta Benny tajusi vilkaista kelloa, joka näyttikin jo melkein seitsemää. Kotona kaikki varmaankin jo ihmettelivät, missä hän oikein viipyi.
"Tuota... Kello alkaa olla jo melko paljon, ja minua varmaankin odotetaan kotiin..." mies aloitti hiljaa.



Pian nurkan takaa saapui Tahvo kädessään vihreä kirja. Hän oli kai poikennut kirjakaupassa ja tuli nyt takaisin. Benny vilkaisi tätä kauhuissaan, mutta yritti pitää järkevän ilmeen kasvoillaan. Heidi taas yritti kaikkensa peittää pettymyksensä. Hän kuvitteli, että kotona Bennyä odotti vaimo ja lapset, eikä hän todellakaan tiennyt, että Benny oli oikeasti tarkoittanut hänen vanhempiensa ja siskonsa odottavan häntä kotiin vaimon ja lasten sijasta. Nainen väänsi kasvoilleen tekohymyn ja katseli maata.



Tahvo istui aivan Bennyn ja Heidin takana olevalle penkille lukemaan kantamaansa kirjaa aikomuksenaan samalla kuunnella Bennyn ja Heidin keskustelua. Benny ojentui varovasti eteenpäin ja levitti käsiään. Heidi katsoi miestä hetken epäluuloisesti, mutta lopulta astui askeleen lähemmäs ja kiersi kätensä Bennyn ympärille miehen tehdessä samoin. Hän ajatteli Bennyn haluavan olla vain ystäviä, ja että tämä halaus olisi vain ystävien kesken. Vaikka se todella olikin vain täysin viaton ja ystävällinen halaus, kumpikin toivoi sen olevan jotakin enemmän.



Heidi katsoi Bennyä silmät loistaen heidän irroittauduttuaan toisistaan.
"Minäkin taidan nyt sitten mennä..." hän mutisi hiljaa ja kääntyi lähteäkseen. Benny avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sanat juuttuivat kurkkuun ja tulivat ulos vain epämääräisenä mutinana.



Benny jäi haikeana katsomaan Heidin perään, kun tämä lähti hiljalleen kävelemään pois. Mies seisoi paikallaan niin kauan, että Heidi oli kadonnut nurkan taakse. Silloin Benny lopulta heräsi todellisuuteen ja lähti itsekin kävelemään autolleen vilkuillen useasti taakseen, jos vaikka Heidi olisikin kääntynyt takaisin ja tullut hänen luokseen.



Benny istahti autoon ja lähti mietteliäänä ajamaan kohti kotia. Hän ei ollut edes pyytänyt Heidin puhelinnumeroa tai antanut omaansa... He tuskin tulisivat enää koskaan näkemään. Hän ajoi surullisena kotipihaan ja lähti laahustamaan kohti heidän vihreän talonsa ulko-ovea.



Benny seisahtui ovesta sisään päästyään miettimään asioita. Pian Bianca asteli hymyillen hänen ohitseen.
"Kylläpäs sinulla kestikin! Ota nyt jokatapauksessa hampurilainen, joita tein... Missäs ostokset ovat?" nainen höpötti pojalleen.
"Ei minulla ole nyt nälkä. Taidan mennä nukkumaan... Ja ostokset ovat autossa. Joku voi hakea ne sieltä, minä olen jo tältä päivältä työni tehnyt", Benny mutisi lähtien sitten kohti yläkerran portaita. Bianca katsoi ihmeissään hänen peräänsä ja komensi sitten miehensä hakemaan ostokset autosta sisään.



Benny lampsi nopeasti yläkertaan, mutta tunsi turhaksi mennä sänkyyn, kun ei kuitenkaan tulisi saamaan mietteiltään unta vielä moneen tuntiin. Niinpä hän kaivoi maalaustarvikkeensa esiin ja asettui maalaustelineen eteen.



Ei kestänyt tuntiakaan, kun Benny oli valmis ja etsi jostakin vanhat kehykset. Hän kirjoitti taulun taakse suttuisella käsialallaan "Heidi + Benny = <3", laittoi kehykset taulun ympärille ja ripusti sen sitten sänkynsä yläpuolelle. Välillä huokaillen hän katseli juuri maalaamaansa taulua ja ajatteli Heidiä. Tulisiko hän enää koskaan näkemään tuota naista? Vai pitikö Heidi häntä aivan typeryksenä, eikä halunnut enää ikinä nähdä häntä?



Aika kului ja Benny oli edelleen hiljainen ja usein omissa mietteissään.
"Eikö sinustakin Benny ole ollut sen kauppareissun jälkeen todella oudolla päällä?" Bianca kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen mieheltään heidän ollessaan syömässä vohveleita.
"Kyllä hän on minustakin ollut sen jälkeen todella erikoinen ja hiljainen", Heimo sanoi mietteliäästi.
"Mikähän häntä vaivaa? Meidän pitäisi varmaankin piristää häntä jotenkin..."



Pari päivää myöhemmin Bianca päätti viimeinkin jäättää lääkärintyöt ja jäädä eläkkeelle. Hän tallusti päättäväisesti sairaalaan ja etsi työnantajansa.



Jonkin ajan kuluttua Bianca taapersi ulos leveästi hymyillen, hän oli päässyt jäämään eläkkeelle. Nyt hän päätti yrittää piristää Bennyä ja ottaa selvää, mikä miestä oikein vaivasi.



Myös Heimo päätti jäädä eläkkeelle. Hän tosin tyytyi vain soittamaan työpaikalleen ja pyytämään eläkettä. Puhelin tuuttasi jonkin aikaa, kunnes viimein toisessa päässä vastattiin.



Bianca tuli tiskaamaan lautasia Heimon jutellessa työnantajansa kanssa puhelimessa. Bianca käveli aivan miehensä vierestä ja kuunteli vaivihkaa, mitä puhelimen toisessa päässä vastattiin. Pian puhelu loppui ja Heimo kertoi iloisena saaneensa pyytämänsä eläkkeen.



Bianca onnistui tiskatessaan rikkomaan keittiön hanan ja niin Heimo sai alkaa heti korjaushommiin. Häntä se ei kuitenkaan haitannut, sillä hän oli niin iloinen siitä, että oli saanut mitä oli pyytänyt ja saisi nyt viettää rattoisia vanhuudenpäiviä yhdessä vaimonsa kanssa.



Eräänä päivänä Benny oli pitkästä aikaa nauttimassa raikkaasta ulkoilmasta lenkkeilemällä, kun huomasi lippalakkipäisen naisen seisoskelevan vaalean talon pihassa. Hänen kasvonsa kirkastuivat hänen tunnistaessaan naisen.
"Heidi!" Benny huudahti juosten yhä kovempaa. Heidi kääntyi ihmeissään katsomaan huudon suuntaan.
"Benny! Miten ihmeessä sinä..." Heidi aloitti Bennyn rientäessä hänen luokseen.
"Minä olin vain lenkillä, kun huomasin sinut... Luulin, ettemme enää koskaan tapaisi!"



Heidi halasi Bennyä pikaisesti, sen enempää ajattelematta. Sitten hän antoi Bennyn kertoa kuulumisensa.
"Minä todella pelkäsin, että ensimmäinen tapaamisemme koituisi myös viimeiseksi... Olen niin iloinen, että satuin näkemään sinut! Tässäkö sinä asut?" mies höpötti hymyillen ja huitoi samalla käsillään.
"Minäkin luulin, ettemme enää tapaisi... Kyllä, tämä on kotini."



"Olen vain istunut kotona miettimässä... asioita", Heidi mutisi hiljaa. Tosiasiassa hän oli miettinyt vain ja ainoastaan Bennyä ja sitä, tapaisivatko he enää koskaan, mutta hän ei kehdannut sanoa sitä miehelle. Luulihan Heidi edelleen, että Benny elää parisuhteessa. Pian Benny sai soiton isältään, joka käski tätä tulemaan piakkoin kotiin. Tänään olisi tärkeä päivä, jonka Benny oli täysin unohtanut; Alexandran oli aika kasvaa täysi-ikäiseksi!



"Kuule, haluaisitko sinä tulla tänään meille juhlimaan sisareni syntymäpäiviä? Asun tuossa ihan lähellä, Lätäkkötie kuudessatoista. Siinä vihreässä talossa..." Benny kysyi hetken mietittyään. Heidi katsoi miestä yllättyneenä.
"No tottahan toki! Siis lätäkkötie kuudessatoista? Tuollapäin, siinä melko lähellä?" nainen sanoi lopulta. Benny nyökkäsi ja hyvästeli pian Heidin lähtien sitten kotiin valmistautumaan.
"Nähdään kahdelta!" hän huikkasi vielä lähtiessään juoksemaan.



Kotiin päästyään Benny näki ensimmäisenä Heimon puhelin kädessä Alexandran syntymäpäiviä varten koristellussa nurkkauksessa. Hän soitteli monille tutuilleen ja Alexandran tutuille ja pyysi heitä tulemaan tytön syntymäpäiville. Sitten mies lähti pukeutumaan juhla-asuun ja hoputti Bennynkin tekemään samoin.



Heimo oli kuin olikin ostanut Alexandralle uuden kitaran ja tyttö alkoi heti iloisena sitä soittelemaan. Sillä välin Bianca ja Heimo päättivät pelata vielä ennen juhlavieraiden saapumista erän shakkia ja istuivatkin pian pähkäilemässä seuraavaa siirtoaan shakkilaudan molemmin puolin.



Juuri sillä hetkellä, kun vieraita alkoi saapumaan, oli Tahvo Upokas sattumalta polkemassa pyörällään Flynnien talon ohi. Hän pysähtyi siihen, talutti pyöränsä vihreän talon pihaan ja tallusti ovelle.
"Onkos täällä juhlat? Minua ei noin vain jätetä juhlista paitsi!" Tahvo huudahti jollekin vieraalle, joka nyökkäili pelästyneenä.



Pian Heidikin kiiruhti paikalle ja tunnisti heti Tahvon vieraiden joukosta. Hän ei tiennyt miksi Bennyn perhe ja Tahvon perhe olivat riidoissa, mutta jokatapauksessa hän tiesi että he olivat riidoissa ja oli varma, että Tahvoa ei oltu näihin juhliin kutsuttu. Pian Heimo saapuikin paikalle ja hätisti vastaan hangoittelevan Tahvon kutsuen sitten kaikki muut vieraat sisään.



Alexandra asettui kakun eteen ja vieraat rynnivät hänen ympärilleen. Alexandra mietiskeli hetken toivettaan kunnes sitten puhalsi reippaasti kynttilät.
"Täältä tullaan, aikuisuus!" hän huudahti vielä viimeisen kerran teininä.



Alexandrasta kasvoi hyvin kaunis ja mukava nuori nainen. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän sai Virtuoosin. Vaikka Alexandra ei ollutkaan perijä, hän jäi taloon vielä vähäksi aikaa. Toiset ehdottivat, että yläkerta jaettaisiin kahtia Bennylle ja Alexandralle, mutta Alexandra sanoi pärjäävänsä aivan hyvin vanhassa huoneessaankin vielä sen aikaa, mitä tässä talossa asuisi, kunhan huoneeseen hankittaisiin vähän huonekaluja ja muuta mukavaa.



Niinpä he selasivat yhdessä kaikenmaailman sisustuslehtisiä ja tilasivat niistä sitten uusia huonekaluja, verhot ja maton Alexandralle. He ostivat tytön huoneeseen jopa pienen kasvin, ja Alexandra oli hyvin tyytyväinen huoneensa uuteen tyyliin ja kiitteli vanhempiaan moneen kertaan.



Bianca kiirehti heti kasvaneen tyttärensä luo.
"Kylläpäs sinusta tulikin hyvin kaunis! Mutta oletko nyt aivan varma, että tuo pieni huone riittää sinulle..." nainen kehui hymyillen.
"Kyllä, äiti, olen aivan varma! En tarvitse sen isompaa, enhän kuitenkaan tule asumaan täällä lopun elämääni", Alexandra sanoi ja alkoi sitten soittamaan kitaraansa.



Sillä välin Benny oli pyytänyt Heidin tulemaan yläkertaan, jotta he saisivat keskustella rauhassa.
"Entä vaimosi? Missä hän on?" Heidi kysyi hiljaisesti.
"Höpsö! Ei minulla ole vaimoa eikä tyttöystävää, asun vain vanhempieni ja siskoni kanssa!" Benny huudahti naurahtaen perään. Sitten hän astui hieman lähemmäs Heidiä.



Varovasti Benny kietoi kätensä Heidin ympärille ja halasi häntä. Enää he eivät halanneet samalla tavalla kuin ennen, nyt siinä oli mukana jotakin enemmän... Kumpikin tunsi, että siinä oli kysymys jostakin muustakin kuin pelkästä ystävyydestä. Sitten he kävelivät käsikädessä vähän matkan päähän ikkunoista.



Benny piti Heidiä kädestä kiinni katsoen tätä syvälle silmiin. He olisivat halunneet tämän hetken kestävän ikuisuuden, mutta aikaa ei voinut pysäyttää...



Benny käänsi katseensa ujona maahan.
"No, Benny? Mikä sinun on?" Heidi kysyi ihmeissään katsoen miestä lippalakkinsa maastokuvioisen lipan alta. Benny käänsi katseensa hitaasti takaisin Heidiin.



Nopeasti Benny antoi suukon Heidin huulille. Sitten hän irroittautui ja katsoi naista hymyillen vinosti. Hänen hymynsä kuitenkin hyytyi nopeasti.
"Anteeksi... En vain voinut... Ei kai se haitannut? Haittasiko?"



"Ei todellakaan haitannut."



Bennyn lähdettyä vielä alakertaan juomaan päätti miehen yöksi kutsuma Heidi mennä jo nukkumaan Bennyn pari päivää sitten ostamaan parisänkyyn. Hän veti peiton päälleen ja nukahtikin väsyneenä melkein saman tien. Ei kestänyt kauaakaan, kun Bennykin saapui naisen viereen ja nukahti hänkin heti.



Aamulla Heidi lähti jo melko aikaisin kohti kotia. Autossa hän vielä vilkuili Bennyyn, joka seisoskeli hymyillen talonsa pihalla. Heidi vilkutti miehelle, jonka jälkeen katosi kulman taakse.



Alexandra heräsi pian Heidin lähdön jälkeen hänen puhelimensa sointiin. Hän otti kännykkänsä lattialta ja vastasi siihen.
"Mikä ihme siinä on kun pitää herättää ihmiset ties kuinka aikaisin aamusta?" nainen huudahti ärtyneenä.
"Alexandra, kello on jo kymmenen. Luulin sinun olevan jo hereillä, anteeksi", Ranen hiljainen ääni kuului langan toisesta päästä. Alexandra hätkähti. "Rane? Sinäkö siellä? Anteeksi! Luulin, että minulle soittaa joku typerä lehtimyyjä... Olen todella pahoillani!"



Puettuaan, syötyään ja muut aamutoimet suoritettuaan Alexandra päätti lähteä teatterille. Hän halusi muusikoksi, oli aina halunnut, joten teatterille oli päästävä töihin. Hän soitti taksin, sillä Benny sanoi tarvitsevansa tänään autoa. Pian taksi jo saapuikin ja Alexandra astui sen kyytiin.
"Tuikkusilmä-teatterille, kiitos."



Matkaan ei kestänyt kauaa ja niin Alexandra astui maksettuaan ulos taksista. Hän kipitti teatterin ovelle ja avasi sen. Hän käveli sisään katsellen ympärilleen.



Kesti jonkin aikaa, mutta lopulta Alexandra tallusti leveästi hymyillen ulos teatterista. Hän oli ilman muuta saanut paikan! Tästä se alkaisi, vielä joku päivä hänestä tulisi oikea rock-tähti, ja sitten kaikki saisivat olla hänestä ylpeitä. Sen kunniaksi Alexandra tilasi jälleen taksin ja käski tämän ajamaan Polskipisteelle.



Alexandra tallusti nopeasti tekemään itselleen drinkin. Hänen sitä juodestaan kuului tuttu ääni hänen takaansa.
"Alexandra!" Rane huudahti ja lopetti siskonsa kanssa tanssimisen. "Tule tänne!" Alexandra joi drinkkinsä nopeasti ja kiiruhti sitten Ranen luo.



Alexandra astui Ranen eteen. Mies halasi toista nopeasti.
"Tanssittaisiinko?" hän kysyi sitten. Alexandra nyökkäsi nopeasti ja niin he aloittivat tanssin, joka jatkuikin hyvin kauan.



Sillä välin Benny oli kutsunut Heidin ulos. Benny seisoskeli lammen ylittävällä sillalla, kun Heidi viimein ilmestyi hänen näkökenttäänsä.
"Hei, Benny", nainen tervehti hymyillen ja tallusti Bennyn luo.



Benny otti varovasti Heidin kädestä kiinni.
"Minulla on sinulle jotakin asiaakin, en kutsunut sinua tänne turhan takia...", Benny aloitti sormiaan katsellen. Heidi katsoi Bennyä ihmeissään.
"Niin, tuota... Ajattelin vain, että kävisikö sinulle, jos me, tuota... Seurusteltaisiin?"



"Tottakai!" Heidi huudahti iloisena. Bennyn suupielet vääntyivät hymyyn ja tämä antoi tyttöystävälleen kevyen suukon. "Entä kävisikö sinulle, jos lähdettäisiin Polskipisteelle?" Heidi kysyi sitten. Benny nyökkäsi ja lähti jo juoksemaan kohti autoa.



Benny ajoi Heidi kyydissään nopeasti Siimalan fisupuistolta Polskipisteelle ja parkkeerasi auton. Heidän päästyään sisään kaksikko asettui stereoiden eteen. Heidän huomaamattaan Alexandra saapui Polskipisteen vessoista ja asteli tiskille ottaakseen toisen juoman. Hän huomasi heti Bennyn seisoskelevan jonkun kanssa taaempana, mutta he näyttivät vain juttelevan.



Juuri kun Alexandra tuli siihen tulokseen, että Benny oli vain jonkun ystävänsä kanssa ulkona, Benny kiersi kätensä Heidin ympärille ja suuteli tätä. Alexandra laski huolimattomasti lasinsa tiskille ja lähti juoksemaan kohti Bennyä ja Heidiä ihmetellen, miksei Benny ollut kertonut tuosta naisesta perheelleen.



Alexandran saapuessa paikalle Heidi lähti vaistomaisesti pois poikaystävänsä siskon edestä. Hän katsoi ihmeissään Alexandraa.
Eikö Benny ole kertonut minusta kenellekään? Eikö hän olekaan kanssani tosissaan? Heidi mietti itsekseen kävellessään vähän matkan päähän sisaruksista. Vaikka toisaalta, ehkä hän ei ole ehtinyt... Mistäs sitä tietää.



"Onhan se mukavaa, että olet löytänyt tyttöystävän, mutta miksi et ole kertonut? Oletteko olleet kauankin yhdessä?" Alexandra aloitti tivaamisen.
"Ehei, siskoseni, älä käsitä väärin. Aioin kyllä kertoa, mutta miten olisin voinut ehtiä? Aloimme seurustelemaan tänään, juuri ennenkuin tulimme tänne!"



Sitten Bennyn ilme vaihtui hieman huolestuneeksi.
"Ethän kerro äidille ja isälle? Haluan ehdottomasti kertoa asian itse", mies varmisti.
"En kerro, lupaan. Kunhan sinäkin sitten lupaat kertoa!"
"No tietysti. Olisin muutenkin kertonut heti, kun mahdollista", Benny vakuutti hymyillen.



Alexandra oli jo lähdössä, kunnes muisti vielä yhden asian.
"Ainiin, voisitko viedä minut kotiin? Taksi on aika kallis ja olen joutunut maksamaan siitä tänään jo kaksi kertaa. Kaikenlisäksi minun pitäisi säästää omaan asuntoon, mutta en minä tällä menolla koskaan pääse muuttamaan, jos joudun tuhlaamaan kaikki rahani taksiin!" Benny nyökkäsi ja Alexandra kiitteli pari kertaa ennenkuin siirtyi Heidin eteen. "Anteeksi, että häiritsin", hän sanoi virnistäen. Alexandra lähti jo ulos, kun Benny vielä kutsui Heidin tulemaan heidän luokseen kylään.



Heidän päästyään kotiin Alexandra kiirehti sisään, kun taas Heidi ja Benny jäivät vielä pihaan keskustelemaan.
"Benny..." Heidi aloitti laskien kätensä Bennyn olalle. "Miksi et ole kertonut minusta perheellesi? Etkö ole ehtinyt vai etkö aiokaan kertoa? Haluatko, että... Pidämme suhteemme salassa muilta? Etkö olekaan tosissasi?" nainen kysyi lopulta. Benny katsoi tyttöystäväänsä pienesti hymyillen.
"Tietenkin haluan suhteemme julki! En ole ehtinyt vielä kertoa siitä, mutta lupaan kertoa heti..." Benny aloitti vilkaisten kelloaan, "huomenna. Kello on jo niin paljon, etten viitsi enää alkaa selittämään heille, mutta lupaan että kerron heti huomenna! Ja sinä saat olla vieressäni. Jääthän yöksi?" Heidi mietti hetken ja nyökkäsi sitten.



Heidi ja Benny hipsivät nopeasti sisään kaikkien muiden jo mentyä nukkumaan. Hekin tallustivat väsyneinä yläkertaan ja nukahtivatkin heti sänkyyn päästyään.



Heti huomenissa Benny ja Heidi kävelivät käsikädessä alakertaan ja Benny huuteli vanhempiaan paikalle. Pian Bianca kiiruhtikin heidän luokseen.
"Heimo lähti jo aikaisin kaupungille, mutta voittehan kertoa asianne minulle", Bianca selitti Bennyn kysyessä isäänsä.
"No tuota... Tässä on Heidi, ja hän on, tuota... No, sanon asian nyt suoraan. Heidi on tyttöystäväni." Bianca katsoi vuoroin Bennyä, vuoroin Heidiä.
"No mutta sehän on... todella hienoa, että olet löytänyt viimeinkin tyttöystävän!" hän huudahti sitten.
"Heimolle voitte kertoa sitten kun hän tulee", Bianca sanoi vielä ja lähti sitten takaisin omiin askareihinsa.

***



Aika kului ja Heidiä alkoi näkymään Flynnien talossa yhä useammin. Eräänä päivänä Alexandra näki Heidin yksinään seisoskelemassa keittiön ulkopuolella ja päätti mennä juttelemaan tälle. He juttelivat hetken aikaa, kunnes Alexandra otti puheeksi omilleen muuttamisen.
"Kyllä minun pitäisi mielestäni jo muuttaa muualle. En ole perijäkään, joten en aio viettää koko elämääni perheeni kanssa asuen", hän sanoi. Heidi mietiskeli hetken kunnes keksi vastauksen Alexandran pulmaan.
"Minulla on ehdotus."



"Taloni on tuossa ihan lähellä. Benny on jo ehdotellut minulle yhteenmuuttoa, ja minusta alkaa tuntua, että nyt olisi sopiva aika. En vain tiedä, kenelle myisin asuntoni. Sinähän voisit saada sen, eikä sinun edes tarvitsisi maksaa paljoa, olethan tuttuni! Jospa sinä siis muuttaisit minun asuntooni ja minä muuttaisin tänne. Se olisi mollemmille hyvä kauppa!" Heidi selitti innoissaan.



Alexandra katsoi Heidiä innoissaan. "Oletko tosissasi? Tuohan on mahtava idea! Koska voisit esitellä minulle asuntoasi?" hän sai lopulta sanotuksi.
"Vaikka heti, jos se vain sinulle käy!" Heidi sanoi iloisena. Alexandra nyökkäsi ja he lähtivät yhdessä ulos, kohti autoa.



Pian Alexandra oli jo hypännyt autoon ohjaajan paikalle ja Heidi hänen vierelleen, joten matka sattoi alkaa. Heidi neuvoi Alexandralle tietä ja tämä painoi innoissaan kaasua toivoen, että he pääsisivät asunnolle mahdollisimman pian.



Matka taittui melko nopeasti ja Alexandra parkkeerasi auton huolimattomasti. Heidi avasi oven ja he tallustivat sisään.
"Saat tutkia paikkoja ihan rauhassa", Heidi sanoi Alexandralle hymyillen.



Alexandra tutki nopeasti kaikki huoneet ja viimeisenä hän suunnisti makuuhuoneeseen.
"Sänky ainakin on mukavan pehmeä", hän naurahti itsekseen istuessaan joustavalle sängylle. Hän oli hyvin iloinen siitä, että Heidi oli sanonut hänelle, että jos hän muuttaa tänne, niin hän saa myöskin melkein kaikki tavarat lukuunottamatta muutamia henkilökohtaisia tavaroita.



Heidi istui jännittyneenä ruokapöydän ääressä odottaen Alexandran mielipidettä. Viimein Alexandra sitten saapui makuuhuoneesta ja asteli ruokapöydän luo istuakseen Heidiä vastapäätä.



"No, mitä mieltä olet?" Heidi kysyi hymyillen pienesti.
"Tämä kotihan on vallan viehättävä! Tottahan toki suostun tarjoukseesi, sillä haluan muuttaa pois kotoa ja tämä talo on oikea unelma ensimmäiseksi omaksi kodiksi", Alexandra sanoi lopulta. Heidi katsoi häntä hyvin iloisena.



"Todellako? Haluatko siis muuttaa tähän?" Heidi huudahti hymyillen leveästi. Alexandra nyökkäsi katsoen sitten kelloaan.
"Minun täytyy nyt kiiruhtaa töihin. Olipa onni, että otin työvaatteeni mukaan!" Sen sanottuaan nainen kävi nopeasti vaihtamassa vaatteensa vaatehuoneessa.



Sitten Alexandra laittoi tavalliset vaatteensa kassiinsa ja lähti ovelle.
"Kiitos paljon esittelystä. Muutan tähän taloon aivan varmasti!" hän huusi vielä ovelta ja lähti sitten ajamaan perheensä valkealla autolla kohti teatteria.



Ei Heidikään kauaa yksin kotona viihtynyt, vaan päätti kotona nyhjöttämisen sijaan lähteä kertomaan hyvät uutiset Bennylle. Hän oli hyvin iloinen siitä, että pääsisi viimein muuttamaan rakkaan Bennynsä luo!



Heidi juoksi koko matkan, joten pian hän olikin jo päässyt Flynnien talolle. Hänen päästyään sisään Benny pyysi tätä jälleen tulemaan yläkertaan, jossa he saisivat keskustella rauhassa, aivan kahden.



Heidän päästyään yläkertaan Heidi kertoi Bennylle sen, että on valmis muuttamaan miehen luo. Sen jälkeen hän kertoi vielä siitä, että Alexandra muuttaisi hänen vanhaan asuntoonsa. Benny katsoi Heidiä iloisena.
"No mutta tuohan on mahtavaa!" hän huudahti hymyillen ja halasi tyttöystäväänsä.



Yhteenmuuton kunniaksi Heidi päätti hieman uudistaa tyyliään. Hän kävi kampaajalla ja heitti vanhan, oranssin lippalakkinsa suoraan roskakoriin. Hän uudisti myös vaatevarastonsa ja kiirehti sitten Bennyn luo, joka kehui Heidiä niin kauan, kunnes miehen kurkku oli täysin kuiva ja hänen oli mentävä juomaan.



Muutaman päivän päästä Heimo ja Heidi olivat yhdessä ruokapöydän ääressä syömässä aamiaiseksi Biancan tekemää herkullista limettipiirakkaa.
"Olit sinä kyllä todella kiltti, kun annoit Alexandralle asuntosi niin pienellä hinnalla", Heimo sanoi kääntyen katsomaan Heidiin. Heidikin lopetti hetkeksi syömisen.
"Niin, no... Minä nyt olin muutenkin jossain vaiheessa muuttamassa tänne, joten miksikäs ei Alexandra voinut samalla muuttaa minun vanhaan asuntooni", hän sanoi hymyillen. Heimo nyökkäili leikaten sitten haarukallaan piirakastaan suuren palan.



Syötyään Heidi tiskasi astiansa ja lähti yläkertaan. Siellä hän näki Bennyn täysin uppoutuneena keksijänpöytänsä käyttöön.
"Benny?" Heidi herätti miehen takaisin todellisuuteen. "Alexandra lähtee tänään. Etkö aio mennä sanomaan hyvästejä?"
"Ai, tosiaan", Benny sanoi nopeasti jättäen keksijänpöytänsä rauhaan ja lähtien alakertaan hyvästelläkseen sisarensa.



Parin tunnin kuluttua Alexandra lähti kävelemään pois. Hän heilutti vielä perheelleen ja Heidille ja lähti sitten kohti uutta kotiaan. Heimo olisi kyllä tarjonnut hänelle kyydin, mutta toinen sanoi mieluiten kävelevänsä, sillä talolle ei ollut lainkaan pitkä matka. Tavaransakin hän oli sinne kuskannut jo etukäteen, ja nyt käveli rauhallisesti luonnosta ja maisemista nauttien. Tästä alkaisi hänen uusi elämänsä, hänen oma elämänsä.

~~~~

Anteeksi otsikosta, joka on täysin surkea. Samoin siitä, että osa on vähän sekava ja välillä hyppii. Jokatapauksessa kommentoikaa ja kertokaa mielipiteenne!

Sormukset oli vaihdettu ja niin oli häävalssin aika. Benny kävi hakemassa autosta mukaan otetut pienet stereot ja käynnisti ne. Rannalla soi kaunista musiikkia ja kaikki tanssivat kumppaneidensa kanssa. Bianca ja Heimo katsoivat toisiaan syvälle silmiin.
"Muistatko ensitapaamisemme?" Heimo kysyi kuiskaten. Bianca painoi päänsä miehen olalle. "Muistan kyllä. Olen rakastanut sinua siitä lähtien, ja tulen aina rakastamaan."



Pian stereoihin tuli jotakin vikaa ja Benny rahtasi ne takaisin auton takakonttiin. Samalla hän toi autosta isälleen kitaran, ja tämä alkoi soittaa sillä kauniita sävelmiä, jotta toiset voivat jatkaa tanssimista. Bianca tanssikin kitaran tahtiin jonkin aikaa hyvän ystävänsä Willemin kanssa.



Alexandran vanha ystävä, Lulu Pahkajärvi, oli pystyttänyt rannalle kojun, josta sai ostaa muffinsseja, keksejä ja muita herkkuja. Hän katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan odottaen asiakkaita.



Jonkin aikaa Willemin kanssa tanssittuaan nälkäinen Bianca lähti kohti Lulun kojua.
"Mahtavaa, juuri jotakin tällaista täällä kaivattiinkin", nainen sanoi katsellessaan tarjontaa.



"Ehdota minulle jotakin", Bianca pyysi Lululta lopulta, jo vähän aikaa tarjoilua katseltuaan, "en osaa itse päättää, kaikki näyttävät niin hyviltä. Oletko leiponut ne ihan itse?"
"Olen, ihan itse! Tai no, äiti vähän auttoi paistamisessa… Mutta suosittelisin jokatapauksessa tuota pientä piirasta. Se on tosi herkullista", Lulu selitti innoissaan. Itse morsian tuli ostamaan hänen kojultaan!



Biancan lähdettyä läheisen pöydän ääreen syömään piirastaan, Lulu kurkkasi rahakippoonsa.
Vautsi! Kokonaista kaksi simoleonia! Ihan ensimmäiset rahani!



Näidenkin juhlien oli aika loppua illan alkaessa hämärtyä. Ensimmäisenä autoon juoksi Bianca, jota juhliminen alkoi jo uuvuttaa. Hän halusikin mahdollisimman pian nukkumaan tuoreen aviomiehensä viereen. Pian myös Heimo, Benny ja Alexandra kiirehtivät autoon ja niin perhe pääsi lähtemään kohti kotia mahtavien juhlien jälkeen.



Kukaan ei ollut vielä ehtinyt edes vaatteitaan vaihtaa, kun ovelta kuului kolinaa, jonka jälkeen joku soitti ovikelloa. Bianca kiirehti ovelle ja näki edessään erään juhlavieraista, räväkästi pukeutuvan naisen nimeltä Aamu Peippo.



"Hei taas, Aamu", Bianca tervehti ystäväänsä kätellessään. "Anteeksi kamalasti, että häiritsen näin myöhään, mutta en saanut rauhaa kun muistin, että unohdin tyystin onnitella siellä häissä! Minun oli siis pakko vielä tulla henkilökohtaisesti onnittelemaan. Niin, eipä minulla muuta kuin että paljon onnea vain teille!" Aamu kertoi asiansa niin nopeasti, että Bianca juuri ja juuri sai selvää.
"Kiitos vain paljon", Bianca kiitteli ja pyysi sitten Aamun hetkiseksi sisälle.



"Niin, kiitos jo toisen kerran. Senkö takia sinä vain tulit tänne? Onnitellaksesi minua? Ei sinun olisi tarvinnut", Bianca puheli Aamulle vastausta odottamatta. Aamu nyökytteli hymyillen.
"No kyllähän ystävää tietysti tarvitsee hääpäivänä onnitella, vaikka mikä olisi! Lentäisin vaikka kuusta asti vain onnitellakseni jotakuta, jos siellä sattuisin olemaan! Nyt minun täytyy kuitenkin mennä, alkaa olla myöhä ja tekin varmasti haluatte jo pian nukkumaan."



Heimon ollessa vessassa hänen kännykkänsä pärähti soimaan.
"Heimo puhelimessa", mies vastasi nopeasti. "Hei, Heimo! Aamu Peippo täällä. Muistin juuri, että sinäkin menit naimisiin tänään! Paljon onnea vaan!" kuului langan toisesta päästä Aamun iloinen ja virkeä ääni.
"Kiitos paljon… Kuka muu sinun tuttusi sitten tänään on mennyt naimisiin?" Heimo ihmetteli.
"No Bianca tietysti! Etkö vielä tiennytkään, että hän meni naimisiin? Ainiin, taisitkin olla siellä…"
"No totta vie olin, Aamu. Minä nimittäin olin Biancan sulhanen!"



Heimo kertoi vielä ennen heidän nukkumaanmenoaan Biancalle Aamun puhelusta. Bianca nauroi kauan, ennenkuin lopulta rauhoittui, kun Alexandra tuli valittamaan tälle, että oli herännyt naisen nauruun juuri, kun oli nähnyt hyvää unta. Pian Bianca ja Heimokin vetivät peiton päälleen ja alkoivat nukkumaan.
"Meidän on palattava arkeen, emme voi unohtaa töitämme ja muita askareitamme", oli Heimo sanonut Biancalle juuri ennen kuin nukahti.



Seuraavana aamuna Heimo ja Alexandra istuivat ruokapöydässä vaitonaisina syöden pari päivää vanhan kakun viimeisiä paloja. Kummatkin olivat täysin omissa maailmoissaan, kunnes lopulta Alexandra havahtui haaveilemasta ja avasi suunsa puhuakseen.



"On varmaan kivaa olla naimisissa", Alexandra sanoi ja hymyili perään. Heimo nosti katseensa kakunpalastaan.
"Onhan se, kunhan kumppani on sellainen, jota oikeasti rakastaa", Heimo sanoi hotkaisten kakusta suuren palan suuhunsa. Pian hän alkoi yskimään vimmatusti.
"Varo nyt, ettet tukehdu!" Alexandra huudahti. Bianca kiirehti keittiöön ja taputti Heimoa muutaman kerran selkään. "Ei kannata yrittää niellä liian suurta palaa kerralla, kultaseni."



Bianca oli saanut pojastaan todella hyvän shakkivastustajan. Bennyllä oli loogista älyä ja hän saattoi joskus voittaakin Biancan, joka oli pelannut shakkia paljon enemmän kuin Benny ja voittikin useimmiten kaikki vastustajansa. Hän rakasti Bennyn kanssa pelaamista, sillä siinä oli haastetta ja saattoi oikeasti hävitä, jos ei yrittänyt täysillä.



Alexandra taas oli alkanut yhä useammin harjoittelemaan soittamista Heimon kitaralla. Heimo olikin ajatellut ostaa pian tytölle oman kitaran, jotta hänen ei aina tarvitsisi lainata isänsä omaa.



Pian hän kuitenkin lopetti kitaransoiton ja lähti tekemään läksyjä. Hän vasta muisti, että matematiikasta olikin tullut muutama tehtävä, mutta onneksi hän oli siinä Bennyn lapsuusaikojen tukiopetuksen takia ihan hyvä, ja tehtävät hoituivat alta nopeasti.


Läksyt tehtyään Alexandra siirtyi takaisin keittiön ulkopuolelle soittamaan. Heimo tuli katselemaan tyttärensä soittoa mielissään, että joku muukin oli siitä innostunut kun vain hän.
"Sinähän soitat jo hyvin", mies kehui hymyillen ja näytti tyttärelleen peukkujaan.



Pian ulkoa kuului autojen tööttäilyä ja kaikki lähtivät nopeaan tahtiin kohti talon ovea. Benny ja Alexandra menivät koulubussiin, Bianca kimppakyytiinsä ja pian myös Heimo juoksi heidän perässään hypäten sitten oman kimppakyytinsä kyytiin.



Tällä kertaa Alexandra teki läksynsä heti koulusta päästyään, jotta ne eivät taas jäisi aamuun. Sen jälkeen tyttö siirtyi hänen ja Bennyn huoneeseen ja asettui sängylleen lukemaan koulusta saatua kirjaa. Hän olikin nopea lukemaan ja luki koko kirjan yhdessä illassa.



Sinä iltana kotiintultuaan Bianca sai kummallisen tekstiviestin, jossa häntä pyydettiin saapumaan pikimmiten ravintolalle. Nainen ihmetteli tuntemattomasta numerosta tulleen viestin salamyhkäisyyttä, mutta päätti kuitenkin suostua.



Nainen lähti jo hieman hämärtyneessä illassa kohti kaupungin keskustassa sijaitsevaa ravintolaa. Sinne ei ollut kovinkaan pitkä matka, he kun asuivat aivan keskustan reunalla.



Pian Bianca olikin jo perillä ja asteli edelleen viestiä ihmetellen sisään. Siellä kävi kuitenkin ilmi, että ravintolan työntekijät olivat vain halunneet Biancan auttavan heitä limettipiirakan valmistuksessa ja viesti ilmeisesti oli vahingossa kuulostanut kovin salamyhkäiseltä, mikä ei ollut tarkoitus.



Heimo joutui välillä lähtemään töhin, vaikka muilla olisikin vapaapäivä. Hän veti nopeasti työasun päälleen ja lähti töhin toisten viettäessä hauskaa päivää kotona tai kaupungilla.



Benny osoittautui korvaamattomaksi avuksi. Muiden ollessa kiireisiä hän siivosi koko talon. Sen jälkeen nuorukainen sai aina kunnon kiitokset ja palkkioksi kotitöissä auttamisesta joskus myöskin vähän taskurahaa.



Useasti Benny tarjoutui myös tekemään koko perheelle ruokaa. Yleensä Bianca kokkasi perheen ateriat, mutta Benny ajatteli, että kun Bianca joskus kuolisi, kaikki varmaankin kuolisivat nälkään, kun kukaan ei osaisi kokata. Poika tosin oli melkein varma siitä, että Alexandra olisi perijä, sillä hän oli kiukutellut vanhemmilleen niin paljon, mutta Alexandra oli kaikkien kultatyttö. Ruoanlaittotaidot tulisivat jokatapauksessa tarpeeseen, sillä hän joutuisi kuitenkin muuttamaan omaan kotiin, kun perijäksi valittaisiin Alexandra.



Vielä Benny ei kuitenkaan ollut mikään mestarikokki, sillä ruoka paloi useasti… Jos totta puhutaan, niin melkein aina. Hän uskoi kuitenkin sanontoihin "tekemällä oppii" ja "harjoitus tekee mestarin". Niinpä poika ei luovuttanut vaan yritti aina uudelleen.



Benny siivosi kuitenkin aina jälkensä, eikä luistanut koskaan töistään, kuten useimmat hänen ikäisistään saattoivat tehdä. Hän halusi ehdottomasti korjata kaikki tekemänsä virheet ja yritti vielä saada vanhempiensa suosion takaisin.



Loppujen lopuksi Biancan piti melkein aina kokata perheen ruoat. Häntä se ei kuitenkaan haitannut, sillä se oli hänen mielestään hyvää huvia vastapainoksi töiden rasitukselle. Sulavasti nainen pilkkoi chilit ja tiputti ne keittokattilaan.



Ruokaa odotellessaan Heimo siirtyi kuntoilemaan ja Alexandra hänen kanssaan stereoiden luo, mutta hän ei alkanut kuntoilemaan vaan tanssimaan. Pian heidän tanssi- ja kuntoiluhetkensä kuitenkin keskeytti keittiöstä kuuluva Biancan iloinen huuto:
"Syömään! Kaikille keittoa!"



Seuraavana aamuna Benny heräsi jo aikaisin kokatakseen perheelleen ruokaa. Tällä kertaa hän onnistuikin ja sai tehtyä kaikille aamupalaksi maukkaita vohveleita.



Onnistuneesta kokkauksestaan iloisena poika siirtyi aulaan tanssimaan. Pian Alexandrakin liittyi astiansa tiskattuaan hänen seuraansa.
"Kyllä sinä oletkin hyvä kokkaamaan! Minunkin pitäisi varmaan opetella…"



Pian oli aika Biancan kasvaa vanhukseksi. Kun kaikki olivat päässeet töistä ja koulusta, kokoonnuttiin jälleen perheen kesken aulaan ja alettiin juhlimaan syntymäpäiviä.



Bianca mietti hetken ja puhalsi sitten kynttilät.
Toivon minulle ja Heimolle onnellista ja pitkää loppuelämää.



Niin Biancasta kasvoi oikein kaunis vanhus. Hän vaihtoi nyrpeänä päälleen hieman vanhusmaisemmat vaatteet ja antoi sitten Heimon ottaa itsestään kännykkäkameralla kuvan.
"Miksi minusta piti tulla jo mummo? Olisin halunnut olla vielä nuori! Niin paljon jäi tekemättä…" Bianca murehti Heimolle.
"Älähän nyt. Kyllähän sinä vielä ehdit kaikenlaista, et sinä ole pitkään aikaan mihinkään kuolemassa!"



Bianca katsoi mietteliäänä Bennyä, joka otti itselleen palan Biancan syntymäpäiväkakkua. Benny vilkaisi nopeasti äitiään.
"Ota nyt sinäkin kakkua, olethan sentään syntymäpäiväsankari!" poika huudahti näyttäen kädellään kakun suuntaan.
"Ehkei minun pitäisi... Etten liho liikaa", Bianca selitteli katsoen herkkulisen näköistä kakkua. Tosiasiassa hän oli vain niin surullisin mielin, ettei nyt maistunut juuri mikään.



Pian ovikellon sointi keskeytti syntymäpäivät. Alexandra kiirehti avaamaan ja tuli pian takaisin sisään mukanaan Rane Pahkajärvi. Hän oli salaa ollut ihastunut tähän poikaan jo kauan, mutta ei ollut vielä uskaltanut paljastaa tunteitaan.
"Hei, Rane! Mitä sinä täällä teet?" Alexandra kysyi pojalta.
"Ajattelin tulla vähän moikkaamaan", Rane sanoi silmää iskien.



"Tuota... Pelattaisiinko erä shakkia?" Rane kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja osoitti vieressä olevaa shakkilautaa. Alexandra mietti hetken.
"Ihan kohta", hän sanoi sitten. "Käyn vain ensin nopeasti tuolla keittiössä." Sitten tyttö juoksi keittiöön, jossa Benny jo seisoskelikin.
"Rane on täällä, se tuli äsken!" Alexandra kuiskasi veljelleen. Tälle tyttö oli kertonut kaiken, jopa sen, että piti Ranesta. "Apua, mitä oikein sanon sille?" Bianca oli sattumalta nurkan takana ja kuuli lastensa hiljaisen keskustelun. Siitä hän arvasi heti, että Alexandra oli ihastunut Raneen, ja päätti lähteä vähän tutustumaan poikaan.



Pian Bianca oli tallustanut päättäväisesti Ranen eteen ja ojentanut kätensä kätelläkseen.
"Hei, minä olen Bianca", nainen esittäytyi pojan ojentaessa kätensä. "Rane Pahkajärvi."
"Tuota... Olen Alexandran ja Bennyn äiti", Bianca takelteli. Äsken idea oli tuntunut vielä järkevältä, mutta nyt hän ei enää tiennyt mitä sanoa. Ei kai hän vain vahingossa nolaisi tytärtään?



Bianca ja Rane tulivat kuitenkin hyvin toimeen keskenään ja pian Rane olikin jo uskaltautunut pyytämään Biancalta apua läksyihin.
"En ymmärrä yhtään, mitä tuollainenkin neliöjuuri tarkoittaa", poika valitti osoittaen vihkossaan sikin sokin esiintyviä numeroita ja muita harakanvarpaita.
"No sehän on helppoa, annas kun autan", Bianca totesi hymyillen ja alkoi selittämään.



Myöhään illalla Bianca oli kaikkien muiden jo mentyä nukkumaan harjoittelemassa erilaisia shakkitekniikoita. Hänkin oli jo mennyt nukkumaan, mutta totesi parinkymmenen minuutin kuluttua, ettei hän saisi kuitenkaan unta vielä ainakaan tuntiin tai pariin, joten päätti käyttää sen ajan hyödyllisemmin kuin sängyssä maaten.



Seuraavana aamuna Bianca heräsi tyytyväisenä ja veti työasunsa päälleen aamutoimet hoidettuaan. Väsymys olikin illalla yllättänyt ennemmin kuin hän oli uskonut, joten hän oli kuitenkin nukkunut hyvin ja naisen yöunet olivat tarpeeksi pitkät. Niin, kimppakyydin aamulla saapuessa, lähti Bianca hyvillä mielin töihin. Hän oli erittäin tyytyväinen itseensä, sillä oli keksinyt uuden, mahtavan shakkisuunnitelman ja päätti koittaa sitä jotakuta vastaan heti tänään töistä tultuaan.



Biancan syntymäpäivistä ei ollut kulunut montaakaan päivää, kun myös Heimon oli aika kokea vanhuus. Kaikkien ollessa omissa askareissaan mies tunsi kihelmöintiä kehossaan ja ymmärsi, että nyt oli hänen aikansa kasvaa.



Niin Heimonkin oli aika kasvaa samaan ikäluokkaan vaimonsa kanssa. Mies hyväksyi vanhuuden mukisematta ja oli tyytyväinen siihen, että oli saanut elää hyvän elämän. Heti kasvettuaan hän kiirehti vaimonsa luo kertomaan uutiset.



Bianca katsoi hymyillen miestään. "Ajatella, miten nopeasti elämä onkaan vierinyt ohitsemme", Heimo mutisi tarttuen Biancaa hellästi käsistä. "Olemme jo vanhoja, ja lapsemmekin kasvavat pian aikuisiksi ja saavat lapsia... Vasta nyt ymmärrän, miltä sinusta tuntui silloin kun kasvoit. Mutta olemme toistemme tukena, nyt ja aina."



Pian Bianca vaihtoi jo vaatteet ja kävi nukkumaan, eikä siitä kulunut kauaakaan kun Heimo oli saanut iltatoimensa hoidettua ja juoksi hänkin yövaatteissa kohti hänen ja Biancan sänkyä. Mies asettui omalle puolelleen sänkyä ja nukahtikin melkein saman tien.



Eräänä päivänä Heimo oli päättänyt järjestää kotonaan pienet varainkeruujuhlat. Hän soitteli tutuilleen ja pyysi näitä saapumaan paikalle kello kahdelta. Pian hän oli saanut kutsuttua kaikki, jotka oli aikonutkin kutsua.



Bianca tarjoutui itse tekemään hiukan suuhunpantavaa juhlia varten. Hän alkoi iloisena leikellä salaattia. Kokkaaminen oli ehdottomasti yksi hänen lempipuuhistaan, joten miksikäs hän ei olisi tarjoutunut auttamaan ruoan kanssa.



Pian Heimo huomasi toimettomina nurkassa nyhjöttävät lapsensa ja patisti heidät järjestelemään kaiken kuntoon. Niinpä he pian olivat petaamassa nuristen petejään.
"Ei kai ne vieraat sentään meidän huoneeseen tule?" Alexandra varmisti kääntyen katsomaan isoveljeään.
"No ei kai... Isä vaan haluaa, että kaikki varmasti on ihan siistiä. Ihan varmuuden vuoksi. Mutta me ei kyllä päästetä ketään meidän huoneeseen, vaikka ne yrittäisikin!" Benny tuhahti vilkaisten auki jääneeseen oveen. "Voitaisiin vaikka lukita ovi!" hän sanoi virnistäen.



Petien petaamisessa ei mennyt kauaa, ja pian Alexandra tallusteli tanssivan isänsä luo. Benny toteutti puheensa, joka tosin ensin oli ollut vain vitsi, ja jäi sillä välin lukitsemaan heidän huoneensa ovea. Avaimen poika työnsi taskuunsa ja lähti sitten vihellellen muualle.
"Sinä kyllä saisit vaihtaa vaatteesi vähän... Öh...", Heimo takelteli sanoja löytämättä tyttärelleen.
"Mitä tarkoitat? Miksi minun pitäisi vaihtaa vaatteeni, onko näissä muka jotakin vikaa?" Alexandra kysyi ihmeissään ja tarkasteli asuaan.
"No, siis... Kun tänne on tulossa hieman vanhempaa väkeä... Heistä tuollainen asu ei välttämättä ole oikein, tuota... Tai siis, tarkoitan tuota minihametta... Öh."
"Hmh! Jos tänne tulee jotain mammeleita, he saavat kyllä tottua minun asuihini!" Alexandra tuhahti lähtien veljensä perässä keittiöön Biancan luo.



Jonkin ajan kuluttua Heimo huomasi ensimmäisten vieraiden seisoskelevan oven takana.
"Nyt joka iikka tänne, vieraat saapuvat! Benny, laita stereoihin soimaan klassista musiikkia, Bianca, laske ruoka valmiiksi pöydälle, Alexandra, ota kaapista esille aterimia ja lautasia!" Heimo huuteli käskyjä aulasta. Sitten hän kiirehti ovelle ja kutsui kaikki sisään.



Paikalle ilmaantui myös Heimon työnantaja, Helinä Viherpuu. Bennyn lapsiaikojen välikohtaus oli jo täysin unohdettu, ja Heimo ja Helinä tulivat hyvin toimeen keskenään.
"Oikein mahtavaa, että viitsit järjestää tällaiset juhlat kotonasi", Helinä sanoi hymyillen tallustettuaan Heimon luo.
"Kiitos vain... Minä nyt ajattelin, että tällaiset juhlat voisivat auttaa puoluettamme."



Illalla, juhlien päätyttyä jo jonkin aikaa sitten Bianca kapusi väsyneenä sänkyyn ja kömpi peiton alle. Hän valvoi vähän aikaa, kunnes Heimo tuli ja otti naisen kainaloonsa. Siihen Bianca nukahti tuntien olonsa todella onnelliseksi. Hänellä oli kaikki, mitä vain voi toivoa; ihana mies, kaksi lasta, hyvä työ ja mukava koti.



Muutaman päivän päästä Heimo näki herätessään talon toisessa päässä Biancan sinne tuomia ilmapalloja ja pienen pöydän. Hänelle selvisi hyvin pian, miksi ne sinne oli viety. Bianca nimittäin tallusti paikalle kantaen kakkua. Nyt olisi siis tulossa se suuri päivä, mitä oltiin perheessä jo odotettu. Bennyn olisi nyt aika saavuttaa täysi-ikäisyys. Bianca oli järjestänyt myös juhlat jo pari päivää aiemmin, ja vieraita alkaisi saapua noin kello yhdeltä.



Ei kestänyt kauaakaan, kun myös Alexandra ja Benny saapuivat aulaan. Benny katsoi kakkua ja ilmapalloa ihmeissään, kunnes tajusi, mitä nyt oli tulossa. Hänellä olisi taas edessä syntymäpäivät... Ensin hän odotti niitä kauhulla, mutta sitten alkoi miettimään enemmän. Hänestä tulisi täysi-ikäinen, hän pääsisi kokemaan kaikki sen riemut ja ilot. Ei se voisi olla kamalaa, päin vastoin! Siitä tulisi varmasti hauskaa.



Kaikki vetivät päälleen juhla-asut ja valmistautuivat Bennyn syntymäpäiväjuhliin. Bianca kipitti peilin eteen tarkastelemaan kasvojaan.
"Kai meikkini on nyt hyvin?" hän kysyi taaksensa ilmaantuneelta Alexandralta irroittamatta katsettaan peilistä.
"Kyllä, kyllä, olet oikein kaunis", Alexandra sanoi huokaisten ja jäi odottamaan Biancan siirtymistä pois peilin edestä.



"Kylläpä minulla onkin kaunis vaimo!" Heimo kehaisi Biancan astuessa hänen eteensä. Bianca katseli miestään hymyillen.
"Kiitos, rakas... Itsekin olet kyllä hyvin komea", nainen sanoi edelleen hymyillen. "Ajatella, että esikoisemme, joka äsken oli vielä pieni nyytti sinisessä kapalossaan, on nyt kasvamassa jo aikuiseksi..."



Vieraita alkoi pian ilmaantua paikalle ja pikkuhiljaa kaikki asettuivat kakun luo. Benny astui aivan sen eteen ja hymyili Biancan katsellessa häntä vakavana.
Minun pieni poikani... Bianca mietiskeli itsekseen. Benny odotti vieraiden tulevan lähemmäs ja alkoi sitten miettimään toivomustaan.



Benny mietti toiveensa nopeasti, puhalsi kynttilät ja taputti sitten itselleen. Kaikki hurrasivat ja taputtivat hänelle. "Todella hyvää syntymäpäivää, Benny!" Heimo huudahti iloissaan poikansa takaa.



Bennystä kasvoi oikein komea nuorimies. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän sai Hurjapään. Mies katsoi itseään tyytyväisenä peilistä.
"Ihan hyvännäköinenhän minä olen", hän totesi itsekseen hymyillen. Bianca ja Heimo päättivätkin antaa Bennylle perijän paikan.



Bennyn kasvun kunniaksi tälle tehtiin väliaikaisesti yläkerrasta oma huone, koska juuri sillä hetkellä he eivät voineet rakentaa seiniä antaakseen Bennylle pienemmän huoneen yläkerrasta. Tämä kävi kuitenkin miehelle vallan mainiosti, ainakin hän saisi omaa tilaa. Kuvaan ei mahtunut Bennyn sänky, joka sijaitsee oikealla, lähellä keksijänpöytää. Tapetin alaosan värin he muuttivat hieman myöhemmin enemmän vihreän väriseksi.



Juhlien loputtua Benny tallusti yläkertaan ja otti esille lahjaksi saamansa maalaustarvikkeet. Hän sekoitteli värejä ja pian hänen edessään oli jo jotakin maalauksen tapaista. Tai oikeastaan värejä läiskittynä sinne tänne, mutta hän oli siihen ihan tyytyväinen.



Alexandra heräili yöllä moneen kertaan, koska hänestä tuntui hyvin oudolta nukkua aivan yksin. Bennyn sänky oli siirretty yläkertaan ja Alexandran sänky Bennyn sängyn vanhalle paikalle. Alexandra katseli oudon tyhjää huonetta.
"Kyllä tänne jotakin pitäisi hankkia, etten tuntisi oloani niin... No, joksikin", hän huokaisi lähtien etsimään keittiöstä jotakin suuhunpantavaa.



Aamulla Benny tuli keittiöön pesemään käsiään maalista. Hän oli jonkin aikaa maalattuaan tuntenut olonsa kovin väsyneeksi ja käynyt nukkumaan unohtaen tyystin kätensä täysin likaisiksi ja maalisiksi.



Kädet pestyään Benny lähti yläkertaan pukeutumaan. Sen tehtyään hän siirtyi veistotelineen luo. Hän oli hankkinut kotiinkuljetuksena ison palan savea ja alkoi nyt vasaran ja taltan kanssa veistämään sitä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä aikoi siitä tehdä, mutta hänellä oli jokatapauksessa vastustamaton halu veistää.



Muutaman tunnin kuluttua Bennyn veistos oli valmis. Hän katsoi sitä hymyillen.
Kylläpäs ensimmäisestä veistoksestani tulikin hieno! hän mietiskeli itsekseen lähtien sitten alakertaan.



Myöhemmin Bianca lampsi iloisena sisään. Hän oli viimeinkin saanut sen kaivatun ylennyksen, hän oli ylentynyt maailmankuuluksi kirurgiksi!



Bianca kertoi heti iloiset uutiset miehelleen, joka onnitteli ja suuteli Biancaa todella iloisena tämän puolesta. Heidän välinen rakkautensa ei ollut kadonnut mihinkään heidän nuoruudestaan, ehkäpä jopa lisääntynyt niistä ajoista.



Sillävälin Alexandra oli ulkona ollessaan nähnyt kadulla kulkevan Rane Pahkajärven. Hän pysäytti nuorukaisen ja pyysi tätä juttelemaan hetken kanssaan. Rane suostui ja alkoi heti kertomaan kuulumisia, mutta niihin ei Alexandra voinut keskittyä, sillä tyttö ei saanut katsettaan irti Ranen kullanruskeista silmistä. Pian hän kuitenkin tajusi olevan jo myöhä ja niin tytön piti hyvästellä Rane, joka lähtikin pikaisesti kulkemaan kohti kotia.



Aamulla Alexandra nukkui pitkään, ja kaikkien muiden jo herättyä tyttö kuorsasi sängyssään vielä ainakin tunnin tai pari. Hänen onnekseen päivä oli kuitenkin lauantai ja niinpä tytöllä ei ollut koulua.



Päivällä Benny patistettiin ruokaostoksille, sillä jääkaapissa olevat ruokatarvikkeet eivät riittäisi enää kauaksi aikaa. Benny juoksi ulos kaikkien muiden jäädessä kotiin käyttämään vapaa-aikaansa kukin tavallaan; Alexandra nukkuen ja Bianca pelaten shakkia miestään vastaan.



Pian Benny oli päässyt Twinbrookin keskustaan ja parkkeerasi autonsa. Mies tallusti sisään ruokakauppaan ja silmäili ostoslistaa. Pian hän alkoi lapata tavaroita hyllyiltä muovikassiin, jonka oli taskuunsa kotona survonut.



Kaupasta tultuaan Benny päätti istahtaa hetkeksi kaupan edessä olevalle puiselle penkille. Hänen kulkiessaan kahden kaupan välissä olevan kujan ohi oli eräs nainen kiinnittänyt häneen huomionsa. Bennyn istuuduttua nainen kipitti kaupan nurkalle ja vilkuili sieltä Bennyä miettien, uskaltaisiko tulla esiin vai eikö uskaltaisi.



Lopulta nainen rohkaistui ja lähti ujona kohti Bennyä. Vasta silloin Bennykin huomasi naisen ja kiinnitti heti huomiota tämän kauniuteen.
"Tuota... Saisikohan tähän istahtaa?" nainen kysyi hiljaa osoittaen kädellään Bennyn vieressä olevaa tyhjää paikkaa.
"Tottahan toki!" Benny huudahti ehkä vähän liiankin innokkaasti tehden sitten naiselle tilaa.



Nainen istui penkille Bennyn viereen luoden tälle ujon hymyn.
"Olen muuten Heidi..." hän kertoi nopeasti.
"Heidi... Minä olen Benny", Benny sanoi mietteliäästi. Sitten hän kääntyi katsomaan sivulle.



Heimo ja Bianca olivat kertoneet Alpo Upokkaasta ja tämän perheestä Bennylle. He olivat jopa kuvailleet perheen jäsenten ulkonäköä niin hyvin kuin pystyivät. Niinpä Benny tunnisti kaksi miestä, jotka lähenivät hetki hetkeltä. Pian nuorempi kaksikosta oli melkein kohdalla.



Heidän kohdallaan keltapaitainen mies, Alpon poika Tahvo Upokas kääntyi katsomaan sivulleen, ja näki Bennyn istumassa Heidi vieressään.
"No mutta kukas se siinä", Tahvo naurahti ivallisesti.



Benny yritti jatkaa Heidin kanssa keskustelua normaalisti, mutta se oli hyvin vaikeaa Tahvon katseen porautuessa mieheen. Lopulta Benny nousi Heidin ihmetellessä miesten käytöstä. Benny katsoi Tahvoa vihaisesti.



Minä en taida pitää tuosta miehestä, Heidi ajatteli katsoen Tahvoa edelleen ihmeissään. Siinä tapauksessa olet hyvin viisas, Heidi. Upokkaan perheen jäsenistä ei kenestäkään kannata pitää hitustakaan.



"Miksette voi vain jättää perhettämme rauhaan?" Benny huudahti osoittaen Tahvoa.
"Tämä on Biancan ja isäni välinen ongelma, mutta jos he eivät itse osaa selvittää omia ongelmiaan, niin minun on parasta avustaa isääni", Tahvo murahti hetken mietittyään. Benny ei ollut aivan varma, mitä Tahvo oikein höpötti, mutta oletti tämän kuitenkin olevan jotakin typerää.
"Tiedän kyllä, miksi Alpo on vainonnut äitiäni, mutta se ei ole meidän välinen ongelmamme, eikä se muutenkaan oikeuta Alpoa tekemään niinkuin hän on tehnyt!"
"Minun isäni saa tehdä mitä haluaa, eikä mikään typerä Flynnien perhe häntä estä!" Heidi katseli miehiä tietämättä, mitä tehdä. Hän päätti kuitenkin jäädä seuraamaan tilannetta.



Sillä välin nurkan taakse pujahtanut Alpo hymyili itsekseen.
Minun poikani... Arvasin, että hän puolustaisi ja auttaisi isäänsä! Flynnit saavat vielä kärsiä, ja tämä kaikki on Biancan syytä... He saavat tuntea tämän nahoissaan!



"Mene jo pois, en jaksa kuunnella typeriä väitteitänne!" Heimo huudahti vihaisena. Hän oli jo tyystin kyllästynyt tuohon peheeseen, vaikka olikin tavannut vain kerran yhden perheen jäsenistä. Tahvo kurtisti kulmiaan ja lähti sitten kävelemään pois.



Tämä kostetaan vielä. Minua, Tahvo Upokasta ja minun perhettäni ei noin nöyryytetä! Nuo typerät Flynnit saavat vielä kärsiä...

~~~~

Siinä siis tämänkertainen osa. Muistakaa kommentoida!

 Sainpas nyt tänkin osan julkaistua. Ihan ensin pyydän anteeksi tekstin paikoittaisesta kökkömäisyydestä. Ja sitten kun tuossa Alexandran teiniksikasvussa ei ole niitä tekstejä, niin se johtuu siitä että unohdin laittaa ne ja latasin sitten tuon kuvan jo photobucketiin enkä sitten enää päässyt tekstejä siihen muokkaamaan. Eipä tässä sitten muuta, päästän teidät lukemaan.

~~~~

Alexandrasta kasvoi oikein suloinen tyttö. Hän sai heti kasvettuaan Biancalta syliinsä kasan naisen etukäteen ostamia vaatteita. Alexandra veti iloisena vaatteet päälleen ja lähti heti peilaamaan itseään. Uudeksi luonteenpiirteekseen tyttö sai ylitunteellisen.

Pian Alexandra ja Benny kävivät sanomassa vanhemmilleen hyvää yötä ja kömpivät sitten väsyneinä sänkyihinsä. Alexandra nukahtikin saman tien, mutta Benny valvoi vielä jonkin aikaa sängyssään levottomasti kieriskellen. Pian hänkin kuitenkin nukahti ja koko huoneen täytti hiljainen kuorsaus.

Aamulla Alexandra laahusti väsyneenä syömään. Hän nosti valmiiksi lautaselle laitetun spagetin pöydältä, istui alas ja alkoi syömään.
"Laske se lautanen pöydälle, ettet tiputa sitä! Ja pidä muutenkin kiirettä, sillä koulubussin saapumiseen on enää 20 minuuttia", Heimo käski ja tuli sitten ottamaan Bennyn viimeisen letun pöydältä, joka siihen oli pojalta jäänyt, kun tämä ei ollut enää jaksanut syödä. Mies hotkaisi letun nopeasti ja jatkoi sitten Alexandran hoputtamista.

Lapsien lähdettyä kouluun Heimo tallusti takapihalle ja istui autoon. Hän lähti ajamaan kohti puistoa, sillä oli jälleen päättänyt yrittää tienata rahaa soittamalla kitaraa.
Jos hyvin käy, puistossa on paljon väkeä, jolla toivottavasti on mukana myös ylimääräistä rahaa… mies ajatteli hymyillen ja kaasutti kohti puistoa.

Pian Heimo oli päässyt puistoon ja nosti kitaran käteensä. Hän asetti avonaisen kitaralaukun eteensä ja alkoi soittamaan. Hän sai nopeasti yleisöä ja pian muutama vanhus tuli hänen eteensä taskujaan kaivellen. He heittivät kitaralaukkuun lippuja, lappuja ja pari kolikkoakin. "Otahan tästä vähän palkkiota. Soittoasi on ilo kuunnella", toinen vanhuksista sanoi hymyillen.

Heimo soitti hyvän aikaa, kunnes huomasi tutut kasvot katsojien joukossa. Sellaiset kasvot, joita mies ei todellakaan halunnut tuntea. Jo harmaantunut Alpo katseli Heimon soittoa omahyväinen hymy kasvoillaan. Heimo jäykistyi ja lopetti soittamisen. Hän otti kitaralaukkunsa, laittoi kitaransa sinne ja lähti juoksemaan kohti autoa. Sinne päästyään mies laittoi kitaransa takapenkille ja lähti huristelemaan pois.

Heimo ajeli jonkin matkaa ja päätti sitten jättää autonsa jonkin lähikaupan parkkipaikalle, sillä hänellä oli vastustamaton halu juosta. Mies lähti kohti tutkimuskeskusta, sillä hänellä oli jälleen pari kiveä, jotka hän halusi viedä tunnistettaviksi. Mies juoksi kohti rautasiltaa hänen hiustensa heiluessa tuulessa.

Heimon päästyä rautasillalle häntä vastaan ajeli koulubussi. Mies katsoi ihmeissään kelloaan, joka näytti puolta kahtatoista.
"On siinäkin bussikuskilla ajanvietettä", hän tuhahti. "Ajella nyt koko päivä ympäri kaupunkia. Kauheaa polttoaineen tuhlausta!" Heimoa vastaan juokseva nuori nainen katsoi itsekseen puhuvaa miestä ihmeissään.
"No päivää vain!" Heimo tuhahti ärtyneenä naiselle, joka tuijotti häntä kuin halpaa makkaraa.

Vielä jonkin matkaa juostuaan Heimo oli viimein saapunut tutkimuskeskukselle. Hän asteli sisään ja antoi kivet vastaanottovirkailijalle, joka otti ylös Heimon yhteystiedot ja sanoi sitten heidän ilmoittavan kokeiden tulokset kuukauden sisällä.

Heimo oli tutkimuskeskuksesta tultuaan päättänyt lähteä kirjastoon, ja sinne päästyään selannut päivän lehden. Hän huomasi työpaikkailmoituksen, jossa haettiin työntekijää kaupungintalolle. Mies lähti kirjastosta nopeasti kohti kaupungintaloa.
Sinne päästyään hän tapasi lapsensa, jotka olivat viemässä jonkin sortin lupalappuja kaupungintalolle.
"Mitäs te täällä teette?" Heimo kysyi pysähtyessään portaissa Alexandran kohdalle. "Me veimme Bennyn kanssa jotain lupalappuja kaupungintalolle opettajamme puolesta, mutta mitä sinä täällä teet?" Alexandra esitti vastakysymyksen.
"Minulla on työhaastattelu!" tytön isä paljasti hymyillen. Alexandra näytti isälleen peukkuja ja lähti sitten juoksemaan veljensä perään.

Pian Alexandra ja Benny olivat päässeet kotiin ja istuivat nyt pöydässä syömässä spagettia ja keskustelemassa keskenään. Alexandra oli hyvin iloinen, että hänellä oli veli, jolle pystyi puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä, kuten myös Benny oli iloinen siskostaan.

Heimollakaan ei kestänyt kauaa, kun hän oli jo päässyt kotiin. Hän otti lautasellisen lettuja meni ulos syömään. Nopeasti mies hotki letut suuhunsa, nousi ja kävi tiskaamassa lautasensa. Silloin myös Bianca saapui kotiin, ja Heimo pääsikin kertomaan ilouutiset koko perheelle; hän oli saanut töitä!

Seuraavana päivänä oli Alexandra puistossa ja Bianca vielä töissä, kun Benny ja Heimo olivat kahdestaan kotona. Benny oli normaalisti ulkona leikkimässä, kun huomasi vanhahkon naisen heidän pihallaan. Nainenkin huomasi Bennyn ja käveli tämän luo.
"Hei, nuorimies. Olen Helinä ja etsin Heimoa", nainen esittäytyi.

Heimo kuuli puhetta ulkoa ja ihmetteli, kenen kanssa Benny oikein jutteli. Hän kiirehti nurkan taakse katsomaan ja huomasi Bennyn puhuvan tuntemattoman naisen kanssa. Mies juoksi kiireesti poikansa luo.
"Benny! Kyllä sinä tiedät ettei tuntemattomille puhuta!"

Heimo marssi Bennyn eteen ja Helinä astui askeleen sivulle tehdäkseen miehelle tilaa.
"Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit? Vieraille ei saa puhua, kyllä sinulle on se opetettu", Heimo murahti heristäen sormeaan Bennylle. Helinä venytteli vieressä katsoen välillä Heimoa, välillä Bennyä.
"Mutta isä-."
"Ei mitään muttia! Mene huoneeseesi ja mieti, miksi et saa tehdä tuollaista! Nyt, mene!" Heimo ei hyväksynyt vastalauseita.
Hän yritti vain kysyä sinua, Benny jatkoi mielessään laahustaessaan pää painuksissa sisälle. Miksi ihmeessä isä suuttui niin paljon?

Bennyn mentyä sisään Heimo kääntyi Helinän puoleen.
"Ja sinä! Miksi ihmeessä olet minun pihassani, puhumassa minun lapselleni?" mies huusi raivostuneena. Hän joutui aina pelkäämään, että Alpo hyökkäisi uudelleen, että tuo kamala mies tekisi jotakin hänen lapsilleen…
"Vastaa!"

Helinä katsoi Heimoa kauhuissaan, mutta pysyi hiljaa. Lopulta nainen kuitenkin avasi suunsa.
"Miten sinä julkeat puhua minulle noin? Olethan sentään alaiseni!" vanhus huudahti.
"A-alaisesi?" Heimo kysyi ihmeissään. Hän pelkäsi tietävänsä, mitä toinen tarkoitti; oliko tuo nainen todellakin Heimon työnantaja?
"Niin, Heimo. Minä olen Helinä Viherpuu, sinun uusi työnantajasi, ja tulin kysymään, haluaisitko maanantaina osallistua erääseen kokoukseen, mutta en ole enää varma, oletko siihen kykenevä, kun huudat tuntemattomille ihmisille päin naamaa."

"Voi… Anna anteeksi! Minä vain niin pelästyin, koska, no tuota… Se on niin pitkä tarina", Heimo anoi ristien kätensä. Helinä katsoi miestä mietteliäänä.
"Ymmärrän kyllä", hän sanoi lopulta. "Onhan se oikein, että pelkäsit lapsesi puolesta. Et voinut tietää, etten aikonut mitään pahaa."

Pian Helinä oli lähtenyt takaisin kotiin, ja Heimo kävi hakemassa sisältä lautasellisen Biancan tekemää keittoa. Hän istui kirpeässä illassa syöden keittoa pää painuksissa.
Mitä meninkään tekemään, mikä idiootti olenkaan…

Sillä välin Benny oli hoitanut hampaiden pesun ja muut iltatoimet ja oli nyt kapuamassa sänkyynsä. Hän oli vihainen isälleen siitä, että tämä oli huutanut eikä ollut antanut Bennyn edes selittää tapahtunutta. Tuo nainen oli vain tullut kysymään Heimoa. Benny veti peiton päälleen ja kääntyi tuijottamaan huoneen vihreää seinää.

Aamulla Benny heräsi melko myöhään, sillä oli vapaapäivä ja hän oli edellisenä iltana valvonut melkein puoleen yöhön, ennenkuin oli viimein nukahtanut. Niinpä Alexandra ja Bianca olivat jo ehtineet vallata pöydän sisällä, ja Benny joutui istumaan isänsä kanssa samaan pöytään. Hänen onnekseen Heimo oli kuitenkin juuri syömässä lettujensa viimeisiä rippeitä, ja nousi pöydästä juuri, kun Benny istui paikalleen.
"Huomenta", Heimo sanoi kovaan ääneen pojalleen, mutta tämä ei ollut kuulevinaan. Hän ei halunnut puhua Heimolle, sillä oli edelleen vihainen tämän määräilystä ja huudosta.

Myöhemmin Heimo yritti jälleen puhua pojalleen, mutta turhaan. Benny lähti juoksemaan pois isänsä luota, mutta ei päässytkään tästä eroon niin helposti kuin oli kuvitellut. Mies juoksi sitkeästi pojan kintereillä, ja juuri kun Benny pääsi lastenhuoneeseen ja aikoi laittaa oven kiinni Heimon edestä, tämä juoksi sisään.

Lopulta Heimo sai Bennyn ajettua nurkkaan.
"Benny, haluan puhua sinulle. Jos et vapaaehtoisesti suostu kuuntelemaan, niin kuuntelet sitten pakolla", Heimo sanoi tiukasti. Benny puuskutti uupuneena.
"Mene pois, minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa enkä halua kuunnella, mitä sinä aiot sanoa minulle!" poika huusi ja lähti sitten juoksemaan. Hänen ja Alexandran huoneen ovella Alexandra oli kaikessa rauhassa kävelemässä sisään, kun Benny juoksi hänen takaansa ja tönäisi tytön sisään. Sitten poika juoksi itsekin nopeasti sisälle ja lukitsi oven.
"Huh!" hän huudahti ja kaatui väsyneenä sängylle.

Muutama päivä myöhemmin Bianca oli päättänyt järjestää yhä mököttävän Bennyn piristykseksi tälle syntymäpäiväjuhlat, sillä hän kasvaisi tänään, ja jos he eivät järjestäisi sen kunniaksi mitään, Benny voisi luulla, etteivät he enää välitä hänestä. Niinpä Bianca soitteli monelle tutulleen ja kutsui heidät pirskeisiin.
"Kyllä, tänään kello 16:00. Nähdään silloin!"

Benny oli viimein suostunut kuuntelemaan Heimoa, mutta Heimo ei kuitenkaan Bennyn syntymäpäivänä viitsinyt ottaa puheeksi parin päivän takaista tapahtumaa pihalla.
"Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta!" Heimo toivotti. Benny nyökkäsi ja lähti sitten pukeutumaan juhla-asuun.

Pian Benny oli saanut puettua juhlavaatteet päälleen ja meni sitten hänen ja Alexandran yhteiseen huoneeseen, jossa Alexandra olikin. Tämäkin oli jo pukeutunut juhlavaatteisiin.
"Ai, sinä olet jo pukenut. Mulla onkin tänään synttärit! Mutta senhän jo tiesit", Benny sanoi pikkusiskolleen hymyillen.

"Niin tiesin... Tosi paljon onnea!" Alexandra toivotti ja hymyili niin leveästi, että hänen värikkäät hammasrautansa näkyivät.

Ulos oli asetettu pieni pöytä ja kakku odottamaan juhlijoita. Se oli yksinään takapihalla sillävälin kun perhe vielä valmistautui juhliin.

Pian yksinäinen kakku ei kuitenkaan enää ollut yksinäinen, kun Alexandra ja Benny juoksivat innoissaan takapihalle sitä katsomaan.
"Ajattele, Benny", Alexandra sanoi intoa puhkuen, "kohta sinä saat kasvaa! Eikö olekin kivaa?"
"Niin, onhan se…" Benny mutisi. Mutta kun minä en halua kasvaa! hän lisäsi mielessään yrittäen pitää tekohymyn kasvoillaan. Miksei hän voinut olla joku satuhahmo, vaikkapa Peter Pan? Silloin ei tarvitsisi kasvaa, silloin saisi olla ikilapsi!

Pian myös Bianca ja Heimo saapuivat takapihalle.
"Voi ei!" Bianca tuhahti heidän päästyään paikalle. Heimo kääntyi katsomaan kihlattuaan. "Pitihän se arvata, että jotakin puuttuu!"
"Mitä nyt? Mitä olemme unohtaneet?" Heimo kysyi katsoen edelleen Biancaa.
"Kakussa ei ole kynttilöitä!"
"Älähän huoli. Voin hakea ne… Ihan pian", toinen yritti rauhoitella naista. "No pidä sitten jo kiirettä!"

"Kuule, isä…" Benny aloitti varovasti. Hän raapi päätään ja mietti, miten kertoisi asiansa isälleen.
"Niin?"
"Minä, tuota… Anteeksi", poika jatkoi hitaasti, yrittäen kuulostaa järkevältä ja pitää äänensä tasaisena. "Minun ei olisi pitänyt suuttua. Olen pahoillani."
"Voi sinua, saat anteeksi!" Heimo huudahti rientäen halaamaan poikaansa, kun kuuli auton kaartavan heidän pihaansa.

Bianca kääntyi katsomaan taaksepäin.
"Heimo! Pidä kiirettä, hae kynttilät! Ensimmäiset vieraat saapuivat jo!" nainen huudahti sitten. Heimo juoksi nopeasti sisään ja palasi pian kynttilät ja muutama tulitikku kädessään. Hän upotti kynttilät kakkuun ja sytytti ne. "Kaikki on vamista!"

Vasta silloin Bianca tajusi, että hänen esikoisensa oli todella kasvamassa jo teini-ikäiseksi.
Kohta minä olen jo vanha ja kurttuinen… Elämäni on mennyt niin nopeasti! Lapseni ovat pian aikuisia ja seuraava sukupolvi ottaa meidän paikkamme… nainen voivotteli mielessään.
"Taidan pyörtyä…" hän mutisi ja laittoi käden otsalleen. Heimo ehti juuri ajoissa naisen taakse ja piti tämän pystyssä.
"Rauhoitu, Bianca! Pysy rauhallisena, nämä ovat vain Bennyn syntymäpäivät!"

Pian takapihalle oli kertynyt jo jonkinkokoinen väkijoukko ja Benny asettui kakun eteen. Kaikki hurrasivat ja puhalsivat torviin. Alexandra seisoi aivan kakun vieressä ja meinasi torveen puhaltaessaan vahingossa sammuttaa kakun kynttilät.
"Varo nyt! Minä olen syntymäpäiväsankari ja puhallan kynttilät, et sinä!" Benny sanoi naurahtaen. Alexandra astui muutaman askeleen taaksepäin ja jatkoi torveen puhaltamista ja hurraamista. Bennykin ymmärsi, että teiniksi kasvaminen voisi oikeastaan olla ihan mukavaa. Saisi enemmän omaa valtaa eivätkä vanhemmat voisi määrätä enää niin paljoa hänen elämästään.

Niin Benny puhalsi kynttilät ja valmistui astumaan teini-ikään.
"Katsokaa, nyt hän puhalsi kynttilät! Nyt hän kasvaa! Katseet tänne, arvoisa yleisö!" Alexandra huusi niin kauan, että joka ikinen vieras oli kääntynyt katsomaan. "Haloo! Benny kasvaa, tämä on tärkeää!"

Ja niin oli Bennyn aika kasvaa ja kokea teini-ikä. Hän ja Bianca olivat yhdessä käyneet kaupungilla ostelemassa pojalle vähän vaatteita teini-ikää varten, ja nyt ne löytyivät kuin löytyivätkin hyvästä tallesta lipaston laatikosta. Pojan uudeksi luonteenpiirteeksi tuli Taitava Kuvanveistäjä.

Bennyn mielestä teini-ikäistymistä piti juhlia jollakin muullakin tavalla kuin vain pikkulasten tapaan kakulla ja syntymäpäiväjuhlilla, joissa kaikenlisäksi olivat hänen vanhempansa mukana, joten nuorukainen päätti nousta autoon ja suunnata kohti Polskipistettä vieraiden lähdettyä ja muiden jo nukkuessa.

Matkassa ei kestänyt kauaakaan, ja pian oli Benny jo tilannut itselleen muutaman drinkin ja istunut pöytään niitä maistelemaan. Hän kippasi nopeasti muutaman lasillisen suuhunsa ja huomasi sitten tanssilattialle saapuvan naisen. Poika käveli tämän luo ja pyysi saada tanssia naisen kanssa.

Sinä yönä Alexandra heräsi painajaisiin ja päätti lähteä juomaan lasin maitoa. Noustessaan hän kuitenkin huomasi Bennyn sängyn olevan tyhjä. Kauhistuneena tyttö lähti juoksemaan ulos ovesta.

Alexandra juoksi nopeasti vanhempiensa luo. Siellä häntä kuitenkin odotti vain kaksi kovaäänisesti kuorsaavaa aikuista, jotka näyttivät ja kuulostivat hyvin vaikeasti herätettäviltä. Tyttö päätti kuitenkin yrittää ja alkoi ravistelemaan Heimoa hereille.
"Herää, herää, isä! Tämä on tärkeää!" Alexandra huusi kauhuissaan. Heimo raotti silmiään. "Mene takaisin nukkumaan, Alexandra", hän huokaisi unenpöpperöisenä.
"Isä! Benny on kadonnut, hän ei ole sängyssään!" Se sai Heimon hätkähtämään hereille. Hän nousi äkisti ja tuijotti tytärtään kauhuissaan.
"Niin mitä sanoit?"

"Benny ei ole sängyssään!" Alexandra toisti. Heimo katsoi tytärtään liikkumatta. Mitä jos Alpo…?
Voi olla, että ylireagoin jälleen, Heimo ajatteli, mutta en voi tälle mitään. Joudun pelkäämään Alpoa joka päivä. Hän voi yllättää juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Heimo otti matkapuhelimensa pöydältä ja näppäili poliisin numeron. Sillä välin kun Heimo kertoi Bennyn kadonneen kaatoi Alexandra maitoa lasiinsa. Hermostuksissaan tyttö kuitenkin läikytti maitoa pöydälle. Heimo luetteli Bennyn tuntomerkit puhelimeen ja sitten, kun poliisi antoi luvan, hän sulki puhelimen. Sitten mies aloitti hermostuneen kävelyn ympäri huonetta.
"Kunpa Benny löytyisi…" Alexandra huokasi ja hörppäsi sitten maitoaan.
Kunpa Benny löytyisi vahingoittumattomana, Heimo lisäsi mielessään.

Sillä välin toisaalla oli partiopoliisi havainnut hahmon vilahtavan Polskipisteen ikkunassa. Hahmon, joka näytti aivan Heimon kuvailemalta henkilöltä. Mies asteli sisään ja pian palasikin pitäen kiinni Bennyn kädestä. Hän laittoi pojan autoon ja istui sitten itse kuljettajan paikalle.
"Sinun kuuluisi tähän aikaan olla jo omassa sängyssä nukkumassa, Benny", poliisi sanoi Bennyn muristessa ja tuhahdellessa jotakin, mistä ei saanut selvää.

Heimo oli jo ehtinyt pukemaan päälleen ja odotti tiellä Bennyn saapumista. Kun poika sitten viimein kuljetettiin poliisikyydissä kotiin, Heimo alkoi huutamaan tälle. Ei siksi, että olisi vihainen, vaan siksi, että oli pelännyt niin paljon.
"Mitä sinä oikein ajattelit? Minä melkein kuolin pelkoon!" mies huudahti.
"Minun elämäni ei kuulu teille!" Benny huusi takaisin.

Sen sanottuaan Benny lähti juoksemaan sisään. Hän ei todellakaan jaksanut nyt kuunnella isänsä luennointia, niinkuin poliisi ei olisi muka jo saarnannut hänelle tarpeeksi. Poika juoksi sisään ja pujahti nopeasti peiton alle.
"Me oltiin tosi huolissamme", Alexandra sanoi hiljaa peiton alta.
"Ole hiljaa!" toinen tuhahti ja käänsi kylkeään sängyssään.

Seuraavana aamuna Heimo heräsi jo aikaisin ja hoiti aamutoimensa nopeasti, sillä ei todellakaan halunnut myöhästyä ensimmäisenä työpäivänään. Jonkin ajan kuluttua vanha auto saapui heidän talonsa eteen ja tööttäsi pari kertaa. Heimo juoksi nopeasti kyytiin ja tervehti kuskia kohteliaasti. Sitten hän käänsi päänsä jännittyneenä toisaalle ja katseli maisemia.

Matka kaupungintalolle ei ollut pitkä, mutta hitaalla ja vanhalla autolla se kesti kuitenkin kauemmin kuin mitä se olisi kestänyt, jos Heimo olisi ajanut omalla autollaan. Hän juoksi kaupungintalon eteen katsoen sitä jännittyneenä. Nopeasti mies asteli portaat ylös ja käveli ovien eteen. Heimo työnsi painavan oven auki, asteli sisään ja esittäytyi infossa.

Koulun loputtua Alexandra tuli nälkäisenä etsimään ruokaa jääkaapista, sillä koulussa oli ollut tytön mielestä niin pahaa ruokaa, ettei sitä söisi susikaan. Tytön epäonneksi Bianca oli jälleen unohtanut jättää ruokaa jääkaappiin, ja sieltä löytyi vain pari leipää, joitakin ruoka-aineksia ja purkki hilloa. Niinpä hän otti leivän, voiteli sen hillolla ja alkoi syömään.

Pian Benny kuitenkin saapui tekemään pahimpaan nälkäänsä salaattia, eikä Heimon kotiinsaapumisessakaan kauaa mennyt. Hän otti itselleenkin lautasellisen salaattia ja istui pöytään poikansa seuraksi.
"Sinäpä se teetkin hyvää salaattia! Melkeinpä yhtä hyvää kuin äitisi", Heimo kehui rouskuttaessaan salaattia hyvillä mielin.
"Tiedätkö mitä, isä? Sinä olet oikeastaan ihan mukava. Anteeksi, kun olen ollut niin ilkeä", Benny sanoi hiljaisesti. Heimo nyökkäsi suu täynnä salaattia ja yritti parhaansa mukaan hymyillä näyttämättä salaattia pihistävältä jänikseltä.

Illalla, kaikkien vaihdettua jo yövaatteet päätti Heimo vielä hetken soittaa kitaraansa. Alexandra ja Benny kuulivat sen ja kiiruhtivat paikalle. He tanssivat pitkän aikaa iloisina musiikin tahtiin, kunnes lopulta oli aika mennä nukkumaan.

Kaikkien muiden jo lähdettyä aamulla töihin ja kouluun jäi Bianca aina yksin nukkumaan. Hän oli jälleen saanut ylennyksen töissään ja nyt hänen vuoronsa oli väliaikaisesti yöllä. Hänestä se oli typerää, sillä silloin naisen piti valvoa yöt ja nukkua päivät, ja silloin hän ei saanut tavata ihmisiä, sillä tuskin kovin moni oli keskellä yötä hereillä.

Aika kului, ja Biancakin sai työvuoronsa takaisin päivän puolelle. Pian heillä oli varaa kutsua remonttimiehet paikalle. Bianca ja Heimo kävivät huonekalukaupassa ostamassa joitakin uusia keittiötavaroita. Bianca innostui siitä niin että alkoikin kokkaamaan tavallista enemmän. Ruokaa oli aina varmasti jääkaapissa, joten nälästä ei tarvinnut kärsiä.

Pian Bennykin saapui kotiin ja tuli heti Biancan seuraksi ihastelemaan keittiötä. Bianca kuitenkin hoputti poikansa tekemään läksyt, joten Bennyn ei auttanut muu kuin istahtaa pöydän ääreen ja alkaa kirjoittamaan kotitehtäväksi tullutta ainetta.
"Kaikki menee ihan väärin! Etkö voi edes auttaa minua?" Benny huudahti kumittaessaan kirjoitusvirhettä. "Kyllä sinun nyt itse pitää tehdä aineesi", Bianca tuhahti kaivellen jääkaapista aineksia ruokaan.

Sillä välin Alexandra oli sopinut ystävänsä Lulu Pahkajärven kanssa menevänsä tämän luo kylään. Pian he olivat jo perillä ja juoksivat nopeaa tahtia kohti Pahkajärvien taloa. Alexandra ja Lulu olivat parhaita kavereita keskenään, joten he olivat ostaneet samanlaiset hameet ja käyttivät niitä aina.

"Vau! Onpa teillä ihana talo!" Alexandra ihasteli seistessään portaiden alla.
"No ei teilläkään varmaan tätä rumempaa taloa ole", Lulu totesi hymyillen ja tarkkaili Alexandraa. "No… Se on vielä vähän kesken…" Alexandra mutisi. Hän ei kehdannut sanoa Lululle, että heidän talossaan oli oikeastaan vasta vessa, keittiö ja hänen ja Bennyn huone, ja kaikki muu oli vielä aivan keskeneräistä. Hänen vanhempansakin nukkuivat aulassa, eikä heillä ollut minkäänlaista omaa huonetta.

"Arvaa mitä?" Alexandra kysyi ja astui askeleen lähemmäs ystäväänsä. "Kuulin, että Lea tykkää Henrystä…"
"Mitä ihmettä? Kuka nyt Henrystä tykkäisi! Ei tuo voi olla totta."

Pian Alexandra ja Lulu menivät sisälle. Alexandra otti heti repustaan läksykirjansa ja ehdotti Lulullekin läksyjen tekemistä, mutta tätä ei voinut vähempää kiinnostaa. Läksyjen tekemisen sijaan Lulu lähti yläkertaan ja meni tietokoneelle, joten Alexandra joutui tekemään läksynsä yksin.

Heidän syötyään ja tiskattuaan astiat Alexandra ja Lulu juttelivat keittiössä.
"Haluaisitko jäädä meille yöksi? Voitaisiin tehdä kaikkea kivaa", Lulu ehdotti lopulta. Alexandra katsoi ystäväänsä iloisena.
"Saisinko? Minun täytyy kyllä soittaa isälle ensin ja kysyä lupa", tyttö sanoi ja kaivoi puhelimen taskustaan.

Alexandra näppäili puhelimeen isänsä numeron ja painoi sitten vihreää luuria. Puhelin tuuttasi hetken, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului vastaus.
"Isä kuule, voisinko jäädä Lulun luo yökylään? Lupaan ehtiä silti kouluun!" Alexandra pyysi puhuen niin kiltisti kuin osasi.

"Oletko varma, että ehdit kouluun?" Heimo varmisti vielä hetken mietittyään. "Kyllä minä ehdin!"
"No… Kai se käy. Mutta sitten koulun jälkeen tulet kotiin!" mies myöntyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Voi kiitos, isä!"

"Kai se käy, että minä jään tänne yöksi?" Alexandra kysyi vielä puhelun lopetettuaan keittiöön ilmaantuneelta Lulun äidiltä. "Tottahan toki! Voit nukkua sitten vierashuoneessa", toinen vastasi. Alexandra nyökkäsi ja huomasi kellon olevan jo melkein yhdeksän.
"Kohta pitääkin mennä jo nukkumaan."

Pian Alexandra kapusi portaat ylös ja vaihtoi vaatteensa. Sitten hän kömpi vierashuoneen sänkyyn, sammutti lampun ja alkoi nukkumaan. Häntä pelotti hieman nukkua yksin isossa huoneessa, sillä hän ei ollut tottunut nukkumaan koskaan yksin. Hän ja Benny kun olivat aina nukkuneet samassa huoneessa.

Aamulla Lulun äiti tuli laittamaan valon takaisin päälle ja alkoi sitten herättelemään Alexandraa.
"Alexandra! On aika herätä, tai et ehdi kouluun", nainen sanoi. "Vielä hetki…" Alexandra mumisi kylkeään kääntäen.
"Alexandra, heti ylös!" toinen sanoi tiukasti. Alexandra nousi väsyneenä, hieroi silmiään ja vaihtoi sitten vaatteet.

Kotona Bianca oli viettämässä vapaapäiväänsä, kun oli jotenkin onnistunut tuikkaamaan takapuolensa tuleen. Hän juoksi kauhuissaan vessaan, kohti suihkua huutaen samalla:
"Minä palan, minä palan! Apua, väistykää!"

Bianca ehti juuri ja juuri suihkuun ja painoi päänsä pelästyneenä alas.
"Huh! Olisin voinut kuolla", hän huokasi tullessaan ulos suihkusta.

Pian Alexandrakin saapui koulupäivän jälkeen kotiin.
"Lululla oli tosi kivaa olla yötä!" hän tuuletti tullessaan ovesta sisään. Bianca kiirehti halaamaan tytärtään. "Kiva, että tulit kotiin! Muistatkos muuten, mikä päivä tänään on?" Alexandra alkoi hyppimään riemusta. "Musta tulee teini!"

Koko perhe kokoontui aulaan kakun ympärille, ja niin Alexandra puhalsi innokaasti kynttilät.
Minä toivon itselleni ja  tälle perheelle onnea ja rauhaa, tyttö ajatteli puhaltaessaan viimeisenkin kynttilän.

Niin Alexandrastakin kasvoi teini. Hän oli koko pienen ikänsä pitänyt hiuksiaan nutturalla, joten päätti viimein avata ne ja samalla myös värjäyttää niihin oranssin vivahteen. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän sai Sikeäunisen.

Alexandran kasvettua kaikki siirtyivät stereoiden luo ja alkoivat tanssimaan. He juhlivat vielä pitkään, ja viimeisenä oli tanssimassa Alexadra, mutta kelloa katsoessaan hän huomasi sen näyttävän jo melkein puoltayötä, joten niin hänkin lähti viimein nukkumaan.

Aamulla kaikki heräsivät melko myöhään, sillä edellisenä yönä he olivat valvoneet pitkään. Heimo saikin lopulta juosta jo lähteneen kimppakyytinsä kiinni ja huutaa äänensä käheäksi, kunnes kuski viimein huomasi Heimon ja pysähtyi ottaakseen miehen kyytiinsä.

Koulun jälkeen Benny toi koulusta mukanaan ystävänsä Jukan. Hän itse men bussiin istumaan pojan viereen ja Alexandra vetäytyi suosiolla muutaman penkkirivin päähän kiivaasti keskustelevista pojista.

Heti heidän päästyään kotiin Alexandra etsi käsiinsä ongen ja lähti läheisen joen rantaan. Hän oli päättänyt kalastaa muutaman kalan ja viedä ne sitten myyntiin.

Benny ja Jukka taas olivat lampsineet keittiöön ja söivät nyt Biancan tekemiä juustovoileipiä.
"Voi kun nämä ovatkin herkullisia!" Jukka mutisi epäselvästi suu täynnä ruokaa ja Benny nyökkäsi naurahtaen.
"Äiti on kyllä kieltämättä hyvä tekemään ruokaa."

Syötyään Benny ja Jukka siirtyivät tanssimaan keskenään taustalla soivan musiikin tahtiin.
"Teillä vasta onkin kivaa! Ei meillä ole ikinä näin kivaa, kun äiti on kauhea tiukkapipo", Jukka kehui nauraen ja tanssien villisti. Benny katsoi poikaa hymyillen ja tanssi hänkin. "Meillä ei ole porukat mitään tiukkapipoja!" poika kehuskeli.

Heidän tanssittuaan jo jonkin aikaa alkoi Benny kyllästyä.
"Kuinka kauan me vielä tanssitaan?" poika kysyi huokaisten pienesti. Jukka katsoi häntä hymyillen leveästi.
"Vaikka koko päivä!" poika huudahti pyörähtäen ympäri muutaman kerran.
Hienoa. Tosi hienoa. Niinkuin tässä pitäisi muka jaksaa vielä tanssiakin koko päivä!
"Joo, no minä taidan kuitenkin tässä välissä tehdä läksyt", Benny sanoi turhautuneena ja istahti pöydän ääreen ottaen läksykirjansa esiin.

Voi jestas… Kunpa tuo tanssihirmu lähtisi pian! Kotiinsaapunut Heimo riensi heti pois teinien näkökentästä, sillä hän ei todellakaan halunnut, että Jukka tulisi pyytämään häntäkin tanssimaan, mitä mies ei todellakaan jaksanut tehdä. Niinpä hän siirtyi talon toiseen nurkkaan harjoittelemaan puhumista.
"Hei, sinun olisi varmaan aika lähteä nyt kotiin", Heimo yritti sanoa peilille mahdollisimman kohteliaasti.
"Ei sittenkään. Ehkä pitäisi vain yrittää vihjailla, ja jos se idiootti ei tajua, niin sitten vasta sanotaan suoraan. Eli siis… Alkaa muuten olla jo aika myöhä. Odotetaankohan sinua jo kotona?" Pian Heimo marssi Jukan luo ja alkoi puhumaan.
"Alkaa tässä jo hämärtyä. Sinun kotiväkesi varmaan alkaa kohta ihmetellä, missä viivyt…"

***

Aika vieri ja elämä kulki Flynnien perheessä normaalisti eteenpäin. Eräänä aamuna Alexandra heräsi jo aikaisin ja nousi kärsimättömästi ylös. Hän tiesi, että olisi voinut nukkua vielä monta tuntia, sillä kello ei ollut vielä viittäkään, mutta hän ei kertakaikkisesti pystynyt enää pysymään sängyssään. Häntä jännitti niin hirveästi tuleva. Tänään olisi merkittävä päivä, hänen vanhempiensa kauan odotettu hääpäivä. Tyttö laahusti lipastolle ja etsi sieltä juhla-asunsa.

Biancakin heräsi samoihin aikoihin ja astellessaan pois nurkkauksesta, jossa hänen ja Heimon sänky oli, hän tapasi kauniisti pukeutuneen, huolellisesti meikanneen ja hiuksensa laittaneen Alexandran. Hän tervehti hymyillen tytärtään ja meni sitten itsekin lipastolle ottaakseen esille hääpukunsa.

Lipaston ylin laatikko, jossa Biancan hääpuku oli huolellisesti viikattuna, ei kuitenkaan ottanut auetakseen. Vaikka Bianca kuinka kiskoi ja veti, se pysyi tiukasti kiinni.
Typerä lipasto, aukea nyt! Miksi juuri tänään päätit jumittua…

Lopulta laatikko aukesi, mutta sen seurauksena Bianca kaatui maahan.
Noniin, hyvin alkoi taas tämäkin päivä! Ja vielä minun hääpäiväni!

Lopulta Bianca sai kuitenkin häämekkonsa ja häitä varta vasten ostetut korut päälleen. Hän kääntyi katsomaan itseään peilistä, ja väkisin naisen suu vääntyi hymyyn.
"Ei tuollainen typerä lipasto voi minun iloani hääpäivänäni pilata!"

Alexandra katseli äitiään hymyillen. "Olet kyllä ihanan näköinen!" tyttö totesi astellen häntä lähestyvää äitiään vastaan.
"Voi kiitos! Sinäkin olet hyvin kauniina."

Bianca käveli nopeasti tyttärensä luo ja avasi kätensä halatakseen tätä. Alexandra vastasi halaukseen iloisena ja kehui vielä kerran Biancan asuvalintaa ja kauneutta muutenkin. "Kiitos, kiitos", Bianca kiitteli nostaen hieman valahtanutta hääasuaan.

Myös Heimo ja Benny olivat heränneet ja pukeutuneet juhla-asuihinsa.
"Paljon onnea vain teille hääpäivän johdosta!" Benny onnitteli hymyillen. Heimo nyökkäsi ja vilkaisi sitten kelloaan.
"Kaikki autoon, nyt lähdettiin!"

Pian he olivat kaikki istuneet autoon - Alexandra äitinsä seuraan etupenkille ja Heimo ja Benny taakse - ja matka saattoi alkaa. Bianca veti pukunsa helman pois oven välistä, veti sen kiinni ja painoi kaasua. "Nyt mentiin, kohteena ranta!"

Heidän parkkeerattuaan auto perhe asteli rannalle. Heimo huhuili nopeasti kaikki koolle.
"Benny! Tule sinäkin tänne", mies huuteli poikaansa Biancan ja Alexandran jo kiirehdittyä paikalle. Pian Bennykin juoksi isänsä luo ja siinä he odottivat, kunnes vieraita alkoi saapua.

Pian vieraita alkoikin astella rannalle.
"Joko pian olisi aika?" Bianca kysyi mieheltään hermostuneena. "Kyllä, Bianca, aivan pian."
Ei kulunut kauaakaan, kun kaikki vieraat olivat jo saapuneet ja juhlaseremonia voi alkaa.

Pian heidän oli aika julistaa liitto viralliseksi ja pujottaa sormukset toistensa sormiin. Bianca otti sormuksen Alexandralta, joka oli saanut kunnian niitä kantaa, ja pujotti sen sitten tulevan miehensä sormeen.

Tuo pieni, yksi ainoa sana, joka on silti niin tärkeä: Tahdon.

Bianca ja Heimo katsoivat toisiaan rakastavasti pitäen kätensä yhdessä. Rakkaus, jota he tunsivat toisiaan kohtaan, oli suuri. Bianca ei ollut ikinä uskonut tuntevansa sellaista, ei ennenkuin joskus tapasi Heimon.

Voitte suudella morsianta.

~~~~

Loppukevennys;

Itkeäkö vaiko nauraa?

~~~~

Siinäpä se… Tosiaan jossakin vaiheessa oli vähän kökköisyyttä. Pyydän teitä kaikkia kommentoimaan, jotka tätä tarinaa luette, jotta saisin jonkunlaisen käsityksen tarinani lukijoista. Kommentin ei tarvitse olla mitenkään erikoinen, jos et  ns. osaa kommentoida, vaikka joku "hyvä osa, luen tätä tarinaa" tyylinen käy aivan hyvin.